Kaisa

Allu kainaloon ja villasukat jalkaan

22.09.2016

IBD ja vertaistukiIBD ja ystävät

Minkä esineen pelastaisit tulipalosta tai mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle? Jos unohdetaan kaikki järkevät vastaukset, kuten todistukset, passit ja tietokoneet, jää jäljelle usein esine, jolla on muotoaan syvempää merkitystä. Näitä arjen talismaaneja tarvitaan erityisesti kroonisesti sairaan lapsen perheissä, joissa uskoa ja toivoa pitää usein luoda tyhjästä.

Minä olen itkenyt monet itkut pehmoleluapina-Allun kanssa. Allu on pian nelikymppinen Alaskasta vanhempieni kaverilta saatu lahja, joka on nyt siirtynyt minun kainalostani tyttäreni unikaveriksi. En usko että tyttäreni olisi valinnut valjun harmaata ja rikkinäistä apinaa turvakseen, ellei olisi nähnyt kuinka tärkeä pehmolelu oli minulle. Allu oli ja on edelleen lupaus: kyllä tästä selvitään, huomenna on uusi päivä.

Toivoa tuoviin talismaaneihini luen myös mummoni kutomat villasukat. Mummoni oli ahkera kutoja, mutta minulle erityisen tärkeä on yksi tummansininen tukevasta villalangasta kudottu pari, jonka sain ”joulupukilta” vasta mummoni kuoleman jälkeen. Äitini oli löytänyt ne jostain mummoni kätköistä ja toimitti eteenpäin kutojan toiveiden mukaisesti vaikkei lahjanantaja enää ollutkaan mukana joulua viettämässä. Joskus tuntuu siltä, että Allu ja villasukat lohduttavat jopa paremmin kuin elävät ihmiset: ne eivät sano yhtäkään väärää sanaa, eikä niitä voi tulkita väärin.