Henna-Maria

Hääpäivä, syntymäpäivä, vuosipäivä, juhlapäivä…

14.07.2016

…mitä näitä nyt onkaan. Kaksi viikkoa sitten tuli täyteen kolme vuotta avanneleikkauksestani, ja olin unohtanut koko juhlapäivän! Päivän hyvä muistutus on se, että seuraavana päivänä leikkauksestani Ruotsin prinsessa Madeleine meni naimisiin. Katsoimme häitä osastohuoneessa huonetoverin kanssa. Saatoin hieman torkkua välillä. Jos olisinkin mennyt naimisiin tuona päivänä kolme vuotta sitten, kuten Madeleine, olisi meillä (kutsutaan häntä vaikka nimellä Åke) nyt nahkahääpäivä. Saisin Åkelta lahjaksi nahkalaukun tai jonkun kauniin korun, kävisimme syömässä hienossa ravintolassa ja kävelisimme lämpimässä vesisateessa kotiin.

Jos tuona päivänä, kolme vuotta sitten, olisikin syntynyt lapsi (kutsutaan häntä myös Åkeksi), olisi hänen kolme vuotissyntymäpäiviä juhlittu suureellisesti. Olisi juhlissa ollut valtava dinosauruskakku ja kolme kynttilää. Syntymäpäiviä olisi ollut juhlimassa paljon ystäviä ja sukulaisia, Åke saisi lahjoja enemmän kuin ansaitsisi. Kolmevuotias Åke kyselee paljon, puhuu jo melko selkeästi, hän kulkee päivähoidossa ja osaa jo kakkia pottaan.

Kumpaakaan yllä olevista tarinoista ei kolme vuotta sitten tapahtunut. Kolme vuotta sitten minulta poistettiin paksusuoli ja sain ohutsuoliavanteen. Leikkauksen kolmevuotispäivänä tänä vuonna olin töissä, oli ihan tavallinen tiistai.