
Sirpa
IBD ja endometrioosi ne yhteen soppii…
22.07.2021


Tiesitkö, että IBD:llä ja endometrioosilla saattaa olla yhteys?
Ainakin endometrioosia sairastavilla oli erään tutkimuksen mukaan kohonnut riski sairastua IBD:hen (1). Kun tarkemmin ajattelee, niin sehän olisi lopulta melko loogistakin, kun molemmat pirulaiset voivat siellä samoilla huudeilla toimia. Minulle on siunaantunut molemmat.
Nuorena en tiennyt sen enempää IBD:stä kuin endometrioosistakaan, mutta jälkimmäinen on ollut elämässäni vahvasti läsnä ihan ensimmäisistä kuukautisista saakka. IBD:stä en ole ihan varma, vaikka erilaisia vatsaoireita on lapsesta asti ollutkin.
Endometrioosi aiheuttaa mm. ulostamiskipua, voimakasta vatsan turvotusta ja saman tyyppisiä kramppeja kuin IBD, joten ne eivät olleet minulle mikään uusi juttu IBD:n puhjetessa kolmekymppisenä.
Joistain vertaislähteistä olenkin lukenut, että IBD:n löytymistä saattaa vaikeuttaa päällekkäiset endometrioosin oireet, ja päinvastoin.
Toisilla endometrioosi voi olla päivittäistä tuskaa ja taistelua ihan niin kuin IBD:n kanssa, ja viedä jopa sairaalahoitoon. Toisilla endometrioosi saattaa taas olla hyvinkin vähäoireinen. Minä olen siinä mielessä onnekas, että endometrioosini oireet sijoittuvat siihen tiettyyn aikaan kuukaudesta. Ne alkavat n. viikkoa aikaisemmin ja päättyvät muutama päivä kuukautisten jälkeen. Mutta onhan sekin jo pahimmillaan noin kaksi viikkoa kuukaudesta.
Minä turpoan ja vatsa kramppaa, mutta krampit ovat vaan eri paikassa kuin IBD:n aiheuttamat. Myös alaselkäni tulee kipeäksi ja saatan voida pahoin. Aina silloin palaa myös IBD:stä tuttu ulostamispakko, eli ramppaan vessassa niin kuin akuutissa konsanaan. Pahinta on kuitenkin voimakas kipu.
Mm. näistä syistä endometrioosia sairastavat tarvitsevat myös vessaa usein, ja heilläkin on käytössä meille niin tuttu ja tärkeä vessapassi.
Omieni kokemuksieni mukaan endometrioosikin on yllättävän huonosti tunnettu ja ymmärretty sairaus. Diagnoosiviive saattaa olla pitkä, ihan niin kuin IBD:ssäkin. Endonkin takia olen kuullut lääkäreiltä ja hoitajilta niitä samoja juttuja kuin IBD:n takia: miten liioittelen, en vain halua mennä töihin tai että se on minulla korvien välissä.
Minulle etsitään vieläkin toimivaa, pitkäaikaisempaa hoitoa endometrioosiin. Viimeisin kokeiluni päättyi muutama viikko sitten kamaliin sivuoireisiin. Viimeistään vaihdevuosien pitäisi helpottaa, mutta siihen on minullakin vielä jokunen vuosi aikaa!
Kirjallisuutta:
- Jess T, Frisch M, Jørgensen KT, et al. Increased risk of inflammatory bowel disease in women with endometriosis: a nationwide Danish cohort study. Gut 2012;61:1279-1283.
C-ANPROM/FI/IBDD/0154
03/2023