Simo
IBD – Parisuhteen kolmas pyörä
28.06.2018
Parisuhteessa sairaus on molempien taakka, vaikka vain toinen kärsisi oireista. Koettelemuksena se on kovempi kuin Temptation Island. Toisen tuoma tuki ja ymmärrys ovat ehkä playstationin jälkeen paras lahja, jonka parisuhteessa voi antaa. Se vaatii kuitenkin sitoutumista ja järjetöntä mielenlujuutta. Kokemuksesta tiedän, että se oma paha olo vie usein huomion puolison hyvinvoinnista.
Sairastuttuani olin seurustellut tyttöystäväni kanssa kaksi vuotta. En tiennyt, haluaako hän hypätä kelkkaan, joka vaatisi läsnäoloa, tukea ja uhrauksia. Vieressä hän kuitenki pysyi. Monet tähystykset, lääkärisessiot ja sairaalajaksot kuljettiin kahdestaan. Leikkaus ja siitä toipuminen oli kuitenkin raskainta aikaa. Sain nimittäin kantaa vain maitotölkin painoisia tavaroita muutaman viikon, joten tyttöystäväni joutui kantamaan ostokset s-marketista kotiin. Löhösin lisäksi suuren osan sairauslomasta sohvalla pleikkarin tatteja kuluttaen. Vasta jälkeenpäin tajusin, millaisen myllyn hänkin joutui käymään läpi.
Yhdessä asuminen tuo vielä omat haasteensa. Suomalaisiin kaksioihin on ollut tapana rakentaa vain yksi vessa. Yksi vessa, jota kaksi ihmistä käyttää ja toinen heistä ripuloi hallitsemattomasti. Ajatuksen voima on IBD:n kohdalla suorastaan ihmeellinen. Kun kuulen vessan oven naksahtavan kiinni ja tiedän sinne pääsyn olevan evätty 1-4 minuuttia, instant kakkahätä. Toisaalta tilanne syventää parisuhteen sille levelille, jossa vessassa voi käydä ovi auki ja pieru ei ole tabu.
Jaksamisen tärkein elementti on kommunikointi. Molempien osapuolten vastuulla on kertoa, miltä tuntuu ja mitä ajattelee. Molempien on myös kuunneltava, mitä toinen sanoo. Pahimmassa skenaariossa molemmat vain ”hiljaisesti hyväksyvät” ja purkavat pahan olonsa vasta vuosien päästä. Huumoria kannattaa käyttää, ettei homma mene pelkäksi synkistelyksi. IBD:stä on järjettömän helppo heittää läppää, onhan se kuitenkin valmiiksi otollisessa aihepiirissä.
Sairauteni on ollut molemmille rajoittava tekijä, vaikka tyttöystäväni ei tätä edes sairasta. On järjettömän epäreilua joutua jarruttelemaan jostain itsestään riippumattomasta syystä. En edes tiedä, montako reissua, tapaamista ja tapahtumaa tuleva rouva Natunen (sukunimestä vissiin keskustellaan vielä) on joutunut jättämään väliin. Sairauden vaikeimmissa vaiheissa olen tarvinnut häntä, ja aina silloin hän vierestä on löytynyt. Siksi ei tunnu edes pahalta lähteä kaatosateeseen hakemaan Ben & Jerry’siä lähimarketista.
