Teija

Ihan sairasta elämää

31.08.2015

IBD ja vertaistukiIBD ja ystävät

Tutustuin haavaiseen paksusuolentulehdukseeni, sanotaan häntä vaikka Ylermiksi, vuoden 2011 alussa. Ensimmäisen kerran diagnosoin itseni jo internetin ihmeellisestä maailmasta. Colitis ulcerosan kuvausta lukiessani tiesin heti, että tuo se on. Veriuloste, vatsakivut, laihtuminen… Kaikki täsmäsi. Vahvistuksen sain, kun nuorehko mieslääkäri zoomaili suoleni seinämää ja totesi ”Joo kyllä tämä aika keskivaikeasti tulehtunut on”. Itse en toki pystynyt ajattelemaan sillä hetkellä muuta, kuin että nyt on tähystin ihan epäluonnollisessa paikassa.

Tunsin jo heti ensimmäisellä oudolla ja epämieluisalla vessakäynnillä, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Onneksi jouduin odottamaan diagnoosia vain pari kuukautta, kun useiden muiden suolistosairaiden tarina pitkittyy hyvinkin kauan. Kortisonikuurilla sain saman tien heitettyä kutsumattoman vieraani ulos, ja ajattelinkin, että ehkä homma on sillä taputeltu emmekä tapaa enää koskaan. Mutta eikös Ylermi jo parin kuukauden päästä koputellut oveen ja pyrkinyt jälleen sisään. Tällä hetkellä elän onneksi seesteistä aikaa (koputan puuta), mutta tulevaisuus on tuntematon. Toivon, että saisin elää ilman leikkauksia.

Meistä ei ole tullut ystäviä tämän kroonisen sairauden kanssa. Olen yrittänyt päästä niskan päälle arsenaalilla erilaisia lääkkeitä, mutta aina se pannahinen yrittää uudestaan. Vaikka tyyppi ei luovuta sitten millään, en luovuta minäkään. Minähän elän minkä voin ja heittiö roikkukoon mukana, jos kykenee.

Tällä tavalla alkoi yhteinen tiemme. Minun ja Ylermin.

2 Teija sairasta elämääYhteisellä polulla on taivalta taitettavaksi ja esteitä ylitettäväksi.