Kaisa

Ihanat japanilaiset vessat

14.12.2017

IBD ja matkustusIBD ja vertaistuki

Tokion matkamuistomyymälöissä myytiin syömäpuikkoja ja viuhkoja, mutta minä olisin halunnut ostaa tuliaiseksi japanilaisen vessanpöntön. Olemme matkustelleet paljon, mutta koskaan ennen en ole törmännyt mihinkään vastaavaan. En tiedä, mistä monet ibd-ihmistä lohduttavat ominaisuudet ovat saaneet innoituksensa, mutta japanilainen insinööri on tosiaan osannut rakentaa käyttäjää monella tapaa ilahduttavan kokonaisuuden.

Japanilaiseen kulttuuriin kuuluu aito toisen kunnioitus. Ja mikä parasta – huomaavaisuus välittyy myös vessakäynneillä. Vessanpöntöissä on nimittäin liiketunnistin ja kun avaan vessanoven ja suuntaan askeleet kohti pönttöä, nostaa vessa valmiiksi jo kannen ylös. Vessa-asiointiin kuuluvista äänistä ei myöskään tarvitse Japanissa olla huolissaan. Pöntöstä voi valita omaan tilanteeseen sopivaa taustaääntä skaalalla puron solina – vesiputouskohina.

Pöntöllä istumisesta on tehty saunan lauteilla istumista vastaava kokemus, sillä japanilaisessa istuinrenkaassa on lämmitys. Enpä ole moista ominaisuutta osannut kaivata, mutta kun matkalla vaihdoimme hotellia ja uudessa paikassa edellisen käyttäjän jäljiltä lämmitys oli asetettu pois, tuntui pönttö vihamielisen kylmältä.

Pöntöltä noustessa vessa huuhtelee itse itsensä eikä epähygieenisiä nappeja tarvitse painella. Joissain malleissa huuhtelu tosin tapahtui niin ripeästi, että omille havainnoille ei jäänyt aikaa. Onneksi törmäsin myös malleihin, joissa pöntön vesialtaaseen oli asennettu niin kirkkaat spotit, että mahdolliset veriviirut yms. ei jääneet näkemättä, vaikka jätökset nopeasti solahtivatkin pois tästä todellisuudesta.