Henna-Maria

Ihmisen paras ystävä

20.04.2017

IBD ja vertaistukiIBD ja ystävät

Sain ensimmäisen oman koirani rippikesänä. Noin vuosi sen jälkeen sairastuin ja vointini huononi niin, että koiran hoito jäi vanhemmilleni. Vointini meni niin huonoksi, etten pystynyt edes käymään koiran kanssa kävelyllä. Kun kotoa muutin opiskelemaan, en viitsinyt ottaa koiraa mukaani opiskelija-asuntolaan ja niin koira jäi vanhemmilleni.

Muutettua opiskelujen jälkeen töiden perässä, aloin miettiä omaa koiraa, mutta edellisestä sairastumiskierteestä oli kuitenkin jäänyt vain mieleen, että mitä jos huononen enkä voikaan hoitaa koiraa ja joutuisin siitä luopumaan. Miten kauhea tilanne se olisi ja miten yksinäinen olisin sen jälkeen.

Kuukausien vihjailujen ja koiran ujuttamisen jokaiseen keskusteluun, sain tahtoni läpi ja viime kesänä meille muutti koiranpentu. Koiran omistaja olen minä, mutta koska poikakaverin kanssa yhdessä asumme, niin kyllä keskustelua käytiin siitä, onko koiran ottaminen hyvä idea. Suurin mietinnän aihe oli se, että jos vointini huononee ja sairauteni aktivoituu, niin auttaako kumppani koiran hoidossa.

Koirasta on hyötyä terveydelle. Koirasta on seuraa, ei ole yksinäistä, koiran kanssa tulee ulkoiltua, mikä pitää kunnon hyvänä ja jostain olen lukenut, että koiran silittäminen vapauttaa elimistöön jotain hormoneja, jotka alentavat stressiä. Onhan se tosi, että koiran kanssa on lähdettävä ulos, vaikka olisit kuinka huonossa kunnossa. Sehän ei välttämättä ole huono asia, pääsee sänkystä ylös ja saa vähän aikataulua ja ryhtiä päivään, mutta jos koko ulkoilun ajan joutuu miettimään vessaan menoa, niin voi olla hieman haastavaa.

Minä ja Bono vuonna 2011                                                           Minä ja Ragnar vuonna 2016

Meillä pikkukoira on varastanut molempien sydämet. Harmittaa, kun istuu sisällä töissä ja aurinko paistaa ulkona ja miettii vaan, että voisipa olla ulkoilemassa koiran kanssa. Päivääkään en vaihtaisi ja uskon, että tiukan paikan tullen koiran hoitoapua kyllä löytyy.