Kaisa

Ikävä osastolle

29.12.2016

IBD ja vertaistukiIBD ja ystävät

Crohnin tautia sairastava tyttäreni on viettänyt osastohoidossa pitkiä aikoja. Minulle osastokeikat ovat jääneet mieleen painajaisina, joita ei toivo enää ikinä näkevänsä. Meillä on myös ollut huonoa tuuria: eräällä osastojaksolla sairaanhoitaja kompastui ja kaatoi taaperomme päälle kuuman kahvikupin, jonka seurauksena tyttäremme sai palovammoja niskaan ja selkään. Onni onnettomuudessa oli se, että olimme jo valmiiksi sairaalassa ja asianmukainen hoito saatiin nopeasti.

Omien huonojen kokemusten johdosta olinkin yllättynyt, kun koululaisemme tällä viikolla alkoi kaipailla sairaalaan. ”Äiti, miksi me ei olla oltu osastolla pitkään aikaan? Sairaalassa on kivaa.” Kysyttyäni tarkennusta siihen, mikä erityisesti sairaalassa on kivaa, luetteli neiti liikuteltavat sängyt, pyörivät tuolit ja sairaalapellet. Todennäköisesti sairaalassa on kivaa myös siksi, että siellä hän saa täyden huomion meiltä vanhemmilta.

Jäin miettimään sairaalan kaipuuta. Toisaalta on huojentavaa, että tyttäremme ei muista vierailujen vähemmän kivoja puolia. Mietin myös sitä, että tyttären näkökulmasta Crohnin taudin hyvä jakso on poikkeus siihen arkeen, jota olemme pitkään eläneet. Samalla lailla kuin voi kaivata aiempaan pihapiiriin Espooseen, voi kaivata sairaalaan ja osastoelämään.