Henna-Maria

Kipua

16.06.2016

“Kipua pelkää en, siedän sitä tiedän sen”, lauloi Teleks laulussaan Tuulilasin Nurkkaan. Mielestäni laulun ensimmäinen lause sopii motoksi kenelle tahansa IBD:tä sairastavalle. Reilun kymmenen vuoden aikana olen tottunut kipuun, jota Crohnin tauti on tuonut mukanaan. Saa olla todella kova vatsakipu, että jään kotiin makaamaan kipujen kanssa. Hyvin vähän jaksan edes särkylääkettä kipuihin ottaa. Osa tottumisesta kipujen kanssa elämiseen johtuu varmasti siitä, että olen sairauteni vuoksi ollut suhteellisen paljon sairaalassa osastohoidossa. Sairaalaan menemisen haluaa välttää viimeiseen asti, joten väittää itselleen voivansa ihan hyvin.

Kipuun tottuu jopa niin, että kaikki vatsakivut sivuuttaa ja pitää niitä osana Crohnin tautia. Jokunen aika sitten minulla oli pitkään alavatsakipuja. Pitkään ajattelin sen olevan vain Crohnin tautia. Ja kun kävi ilmi, ettei se ollutkaan, oli se pysäyttävä hetki tajuta, ettei kaikki liitykään Crohnin tautiin. Kammoksuttaa ajatella, miten sokeaksi omalle keholle Crohnin tauti on minut saanut, ja mitä voisi tapahtua, kun kipuun tottuu liikaa. Tämän tapauksen jälkeen olen miettinyt, miten paljon kipua kannattaa sietää. Jos kipu on jatkuvaa, vaikka se olisi siedettävää, ei sen kanssa kannata elää.

Välillä on hyvä pysähtyä kuuntelemaan omaa kehoaan ja punnitsemaan kipuja. Miettimään millainen oma tila IBD:n kanssa on, onko olemassa olevat kivut osa taudin kuvaa vai voiko kyseessä olla jotain muuta. Ja mikä tärkeintä, kun lääkäri kysyy: “Mikä on vointisi?” Älä vastaa kuten minä aina: “Ihan OK.”