Teija

Kokovartalohaalari ja muita ongelmia

28.01.2016

Olen huomannut, että jotkin tavanomaiset asiat saattavat herättää päänvaivaa suolistosairaalle. Tänä syksynä olen löytänyt mahtavan oleskeluasun: aikuisten haalarin. Onhan näitä kaikkialla näkynyt jo jonkin aikaa, mutta en ole itse tullut kokeilleeksi. Nyt kun perin siskoni vanhan haalarin, en osaa pysyä siitä poissa. Lämpöinen ja pehmoinen haalari on täydellinen kotiasu talviaikaan: ei purista tai kiristä.

Ainoa ongelma haalarissa on se, että se on haalari. Haalari, jota ei voi vain kiskaista alas, kun vessan kutsu käy liian voimakkaaksi. Ensin pitää saada vetoketju alas, kiskoa käsivarret ulos hihoista, vetää koko höskä alas ja solmia hihat solmuun, etteivät ne roiku pitkin lattioita. Normaalisti tämä ei ole mikään ongelma. Silloin kun maha tuntuu räjähtävän hetkellä millä hyvänsä, niin ajatus samassa haalarissa olosta haisevan yllätyksen kanssa tulee väkisinkin mieleen. Silloin kuoriutumisprosessi pitää aloittaa jo matkalla vessaan. Pois alta risut ja männynkävyt, kun sätkivä haalariolento ryntää ohitse puolialastomana hihat lepattaen. Tämä on se syy, miksi haalari on kotiasu. Luulen, että julkisilla paikoilla näky voisi herättää hämmennystä.

Toinen varautumista vaativa arkipäiväinen asia on kahvi. Olen varsinainen kahviaddikti: vaadin toimiakseni aamukahvia ja iltapäiväkahvia. Jos jompikumpi meinaa jäädä väliin, ei hyvä heilu. Viimeistään päänsärystä tietää, että päivittäinen annos on jäänyt saamatta. Harmi vain, että olen myös jokseenkin herkkä kofeiinille. Usein kahvinjuonnin jälkeen on päästävä vessaan nyt eikä kohta. Siksi joudun laskelmoimaan, voinko nauttia kahvia arvokkaassa juhlatilaisuudessa tai julkisissa kulkuvälineissä. Laskelmiin kuuluu syödyn ruuan määrä, viimeisen vessakäynnin ajankohta, mahan sen hetkinen vointi ja tähtien asento. Aina nekään eivät auta, ja löydän itseni hivuttautumasta kohteliaasti kohti wc-tilaa. Onneksi on koti. Siellä eivät lentelevät haalarit ja pöydällä lojuvat puolitäydet kahvikupit ihmetytä ketään.