Suvi
Krooninen sairaus, vertaistuki ja mielenterveys
15.10.2020
Moni suolistosairauksiin sairastunut helpottuu saadessaan diagnoosin. Silloin saa vihdoin selityksen ehkä jo pitkäänkin vaivanneille ongelmille. Löytyy joku syy ja siihen sitten hoito. Tai näin sen ainakin siinä vaiheessa monesti kokee.
Mutta aina ei löydy heti sopivaa hoitoa. Tai sairaus on ollut totaalinen yllätys, ja yhtäkkiä huomaa olevansa kotona monen pilleripurkin kanssa. Hukassa ja hämillään. Mitä nyt, paranenko ikinä, mitä jos saan sivuvaikutuksia, miten käy opiskelujen, töiden, parisuhteen, perhe-elämän? Ihan kaiken! On monenlaista lääkettä. Nöyryyttäviltäkin tuntuvia tutkimuksia. Ja sitten hakee netistä tietoa ja törmää ehkä minun kaltaiseeni konkariin, jolla mikään ei ole mennyt kuin Strömsössä, ja höpisen avoimesti ihan kaikenlaisista kamalista asioista. Käykö minullekin noin? Oliko tämä tässä?
Vatsaongelmat, uloste ja sen koostumus, paskatauti. Ei näitä kovin mielellään jokaisessa kahvipöytäkeskustelussa ota puheeksi. Nolojahan ne on. Ja jollei muuta, niin aina löytyy joku, jolla on joskus ollut ilmaa tai vatsanväänteitä, joita ei ole diagnosoitu, ja joka pelokkaana ehkä haluaa verrata omia kokemuksiaan niihin. Siksi on meitä vertaisia, vertaistukihenkilöitä. Sellaisia, jolle et voi sanoa mitään niin noloa, ettei se olisi jo tuttua. Joille asioista voi puhua ihan niin kuin ne ovat. Sotketuista housuista tai sängyistä, verestä, limasta tai kivuista. Epätoivosta. Olosta, ettei kenelläkään muulla voi olla näin, eikä kukaan muu varmaan ajattele näin tyhmiä. Vaikka ihan varmasti ajattelee, mutta kun ei sitä haluta julkisesti usein sanoa.
Crohn ja Colitis -yhdistyksellä on monia vertaistukihenkilöitä ja monia erilaisia facebook-ryhmiä, jotta jokainen voisi löytää omansa. Ryhmiä, joissa on samaa kokevia ihmisiä. Jollei halua suljetussakaan ryhmässä asioitaan jakaa, saa meihin vertaistukihenkilöihin ottaa ihan henkilökohtaisesti yhteyttä. Voidaan jutella ihan kahden kesken, puhelimitse, sähköpostilla tai vaikka kasvotusten. Mikä luontevimmalta tuntuu.
Mutta aina me vertaiset emme riitä. Joskus sairaus tuntuu vievän pohjan kaikelta. Ehkä koko elämä menee uusiksi tai kaikki tuntuu muuten vain liian raskaalta. Silloin kannattaa harkita ammattilaisen apua. Tämä sairaus kulkee mukana aina. Sitä ei voi ”hoitaa pois päiväjärjestyksestä” ja jatkaa sitten elämää kuten ennenkin, vaan se on mukana aina, halusi tai ei. Varsinkin jos sairaus on vaikea ja lääkityksiä joudutaan etsimään pitkään, eteen tulee mahdollisia leikkauksia tai muita komplikaatioita, on syytä vakavasti harkita henkistä tukea ja apua. Koska ajoissa haettu apu on paras apu.
Ammattilainen osaa kysyä kysymyksiä, joita ei ehkä itselle ole tullut mieleenkään. Auttaa pistämään asioita mittasuhteisiin ja keksimään keinoja jolla sairautta jaksaa kantaa. Samalla voi saada apua myös vaikkapa lähisuhteisiin ja työelämän uusiin haasteisiin. Sillä krooninen sairaus on mullistus, johon harva osaa valmistautua. Varsinkin kun tämä sairaus on meillä jokaisella erilainen. Avun hakeminen ei ole heikkouden, vaan vahvuuden merkki. Se monesti vaatii rohkeutta myöntää, ettei jaksa aivan yksin. Mutta kenenkään ei tarvitse jaksaa! Yhdessä kannettu taakka on kevyempi.
C-ANPROM/FI/IBDD/0325
03/2023
