Teija

Lääkkeeeeet

22.12.2016

”Lääkkeeeet!”, sanottiin aina Rauno Repomiehelle Pasila-televisiosarjassa, kun hän vähän höpsähti. Ihan mahtava sarja muuten, kannattaa katsoa. Minä tarvitsen jonkun hokemaan samaa minulle. Olen karmea potilas, olen nimittäin unohtanut aina joskus ottaa viikoittaisen lääkkeeni. Ja tunnen siitä karmeaa katumusta ja huonoa omaatuntoa.  Olen varmasti pilannut suolistoni holtittomalla lääkkeettömyydellä. En edes kehtaa kertoa lääkärilleni, pitää vielä hulttiona.

Lääketiputuksissa olen sentään käynyt aina ja säännöllisesti. Sitäkin annosta on jouduttu nostamaan ja tihentämään, eikä sekään meinaa oikein enää riittää. Tämäkin aiheuttaa ahdistusta. Mitäs sitten, jos luottolääkkeeni ei enää tehoakaan? Niin kauan etsittiin toimivaa cocktailia, ja niin helpottavaa se oli, kun sellainen lopulta löytyi. Kohonnut kalpro-arvo ei vain lupaile kovin hyvää. Jos teho loppuu, jäänkö taas tyhjän päälle? Joudunko leikkaukseen? Meneekö elämä jälleen kärsimykseksi jatkuvien pahenemisvaiheiden kera?

Olen saanut nauttia elämästä ilman kortisonia muistaakseni jo kolmisen vuotta. Se on paljon. Pelot ovat pysytelleet taka-alalla ja olen vain touhunnut menemään. Kaikki tämä nostaa haudatut ajatukset takaisin esiin, ja se ei tunnu hyvältä. Haluaisin vain olla niin terve kuin mahdollista. Tammikuussa joudun jälleen tähystykseen. Sielläkin on tullut vuosien aikana rampattua useammin kuin laki sallii (tai ei sen ainakaan pitäisi sallia). Toivon, että paikalla on lempitähystäjäni, joka käsittelee suoltani suurella lempeydellä. Sitten ei ehkä hirvitä niin paljon. Kyllä tämä tästä, kai?