Simo
Lapseni saattaa periä suolistosairauteni
14.05.2021
Näin kolmenkympin kynnyksellä mietin toisinaan, että pitäisiköhän yrittää tehdä lapsia. Tässä iässä osa kavereista alkaa pukeutumaan neulepuseroon ja rakentelemaan pientä pesää rivarinpätkään. Osa taas miettii miten saisi 92-tasoisen Cristiano Ronaldon FIFA21 -jalkapallovideopelinsä kokoonpanoon. Sijoitun itse johonkin näiden välimaastoon. Toisaalta nautin siitä, että huolehdin vain itsestäni ja saan nukkua niin pitkään kuin haluan, ja toisaalta kaipaan ehkä lisää jotain muuta kuin maallista sisältöä elämääni. Toisaalta kauhistelen ympäröivää maailmaa ja sen lohduttomalta vaikuttavaa huomista, ja toisaalta syntyvyys laskee ja sen myötä tulevaisuuden työikäisten määrä. Keksisin väitteitä puolesta ja vastaan vaikka yhdeksänkymmentäyhdeksän, ja suolisairauteni on yksi jälkimmäisistä.
Muistan jonkun suolitoverini todenneen, että hänen elämänsä suurimpia pelkoja on se, että omat lapset perivät samanlaisen suoliston. Se on hyvin mahdollista. Tai oikeastaan jopa todennäköistä. Suolistosairaan läheisillä sukulaisilla, kuten lapsilla, on 10–15 kertainen riski saada ennakkoperintönä isoisän kellon lisäksi suolistosairaus. Jos vain toinen vanhemmista varaa vessaa, lapsen riski sairastua on 10–20 prosenttia. Jos molemmat vanhemmat sairastavat, todennäköisyys kolmannen vessan tarpeelle nousee 30–50 prosenttiin.
Nämä luvut kuumottelevat minua yhtä paljon kuin vaipanvaihdon salatiede tai oman taaperon tunnistaminen toisista synnärillä. Tai HopLopissa. En toivoisi suolistosairautta edes pahimmalle vihamiehelleni, jos sellaisia olisi, saati sitten omille lapsilleni. Jos sellaisia olisi. En haluaisi nähdä alakouluikäisen lapseni joutuvan viittaamaan seitsemisen kertaa päivässä lupaa päästä vessaan, tai teini-ikäisen kipuilevan muutenkin vaikeassa iässä veriripulinsa kanssa.
Toisaalta vaimoni ei sairasta suolistosairautta, joten mahdollisuus lisätä IBD-lukuja on vain yksi viidestä. IBD:n hoitokin on niin hyvällä tasolla, että todennäköisyys lapsen vaikeaan sairauteen on pieni. Samalla saisin lapsen kanssa jotain elinikäistä keskusteltavaa.
Toistaiseksi kaikki lapsia saaneista ystävistäni, suolistosairaita tai ei, ovat sanoneet lasten olevan parasta elämässä. Se rauhoittaa mieltäni ainakin jonkin verran. En ole ihan varma, onko suolistosairaus itselleni lisääntymisen deal braker vai ei. En ole vielä itsetutkiskelussani niin pitkällä. Tiedän vain sen, että jossain aivolisäkkeessä ajatus IBD:n perinnöllisyydestä kamppailee sukupuolivietin kanssa. Mietin myös, tuntisinko syyllisyyttä, jos mahdollisesti sikiämäni seuraavan sukupolven edustaja joutuisi käymään läpi saman tippa- ja nappirumban kuin minä.
Lastenhuonetta ei ole vielä maalattu ja rattaat jäävät vielä toistaiseksi kauppaan. Sen sijaan olemme sitoutuneet pieneen vanhempainsimulaatioon: otimme pienen koiranpennun. Karvakäärö vaatii hoitoa, ja tarkoittaa itsenäisyydestä luopumista. Kakka- ja pissabisnekset hoidetaan vain vaippojenvaihdon sijaan talouspaperilla ja säännöllisellä ulkoilulla. Plussana tuollainen karvainen kaveri tuo kuitenkin iloa ja sisältöä elämään.
C-APROM/FI/IBDD/0001
03/2023
