Simo
Leikatako vai eikö leikata?
01.08.2019
Montaa iso päätöstä en ole elämässäni tehnyt, mutta parhaat ovat olleet tyttöystäväni kosiminen ja leikkaukseen päätyminen. Tuossa järjestyksessä. Mietin monta kertaa ennen j-pussileikkaustani, että parantuuko elämäni laatu niin kuin valkotakkinen herrasmies ostoskanavamaisella intonaatiolla lupaa vai vaihdanko vain yhden riesan toiseen. Netistä löytämäni tiedon tulva antoi 50/50 mahdollisuudet joko ihmeparantumiseen tai polkupyörällä ojasta allikkoon ajamiseen. Ilman kypärää. Keräsin silloin kaiken luotettavalta tuntuvan tiedon ja sen pohjalta päätin toimia nyt, sillä sain nopean tilaajan etuna pikaisen ajankin leikkaukseen.
Leikkausvaihtoehtoa pohtivat ovat usein siinä asemassa, ettei nappi tai kaksi päivässä enää tuo lohtua. Olo on kuin nurkkaan ajetulla ja leikkaus annetaan ainoana vaihtoehtona päästä sieltä pois. Vaikea siitä on siis kieltäytyä. Vaikka lääkärien antama kuva saattaa näyttää ruusuiselta ja siinä tilanteessa kaikki vihjaukset parantumisesta ottaa vastaan, kannattaa selvittää koko operaation mahdolliset plussat ja miinukset. Miinuksena voisi pitää leikkauksen onnistumisen varmuutta. Mitään kolmen vuoden takuutodistustahan sieltä sairaalasta ei saa mukaan. Kaikki eivät valitettavasti saa tavoiteltua tulosta, jossa suoli toimii 4-6 kertaa päivässä. Joillakin j-pussi ei toimi ollenkaan ja vatsanseudulle askarrellulle nyytille täytyy keksiä jokin toinen vaihtoehto. Leikkaus voi myös tuoda mukanaan komplikaatioita, kuten kiinnikkeitä. Oma ohutsuoleni kiertyi leikkauksen jälkeen väliaikaisen avanteen ympärille ja aiheutti näin suolitukoksen. Paketti piti siis avata uudelleen ja aukaista muodostunut rusetti. Onnistuttuaankin j-pussi muistuttaa olemassaolostaan ajoittaisilla tulehduksilla, joita saa vähintään yhden noin puolet potilaista 10 vuoden sisällä leikkauksesta. Lisäksi työterveystarkastuksessa saa selittää joka kerta, ettei j-pussia voi tarkastella nostamalla paitaa. Onnistuttuaan leikkaus kuitenkin parantaa elämänlaatua huomattavasti. Vessan ovi käy melko kellontarkasti neljän tunnin välein, vatsakrampeista ei ole tietoakaan ja pidätyskyky on niin hyvä, että hädän hetkellä askellus ei ole enää kuin kilpakävelijällä 30 km jälkeen. Elämä on siis kuin terveellä.
Leikkaus tuntuu aina olevan arpapeliä, oli vaiva sitten mikä tahansa. On kuin voittaisit peliautomaatista kymmenen euroa ja yrittäisit tuplata sitä. Muistan kaivanneeni itse puolueetonta pros and cons -listaa, jotta päätöksenteko olisi ollut helpompaa. Lääkärit sanoivat, että leikkaus on ehdottomasti paras vaihtoehto ja Suomi24:n palstalla julistettiin ensin maa litteäksi ja sitten leikkaus epäonnistuneeksi jo ennen konsultaatiota. Olin tosin siinä kunnossa, että Fortumin myyjäkin olisi saanut myytyä minulle sähkösopimuksen, jos olisi luvannut sen vähentävän ulostuskertoja edes yhden päivässä. On hyvä, että potilas saa itse päättää hoidostaan, mutta tuollaisen päätöksen hetkellä toivoisi syvällä mielessään, että kolikkoa ei tarvitsisi heittää.
