Henna-Maria

Matkaseurana Crohn ja avanne

03.12.2015

IBD ja matkustus

Olen matkustellut Crohnin taudin kanssa jonkin verran. Olen jopa ollut opiskeluaikana työharjoittelussa kaksi kuukautta Englannissa, ja vaihdossa Unkarissa. Unkariin vaihtoon lähtiessä olin jo melko huonossa kunnossa ja lääkäri ei suositellut lähtöä, mutta minä olin päätökseni tehnyt ja lähdin. Vaihdon oli tarkoitus kestää neljä kuukautta. Kerkesin olla puolet ajasta siellä ennen kun vointi meni niin huonoksi, että oli pakko palata takasin koti Suomeen hoitoon. Näiden lisäksi olen käynyt myös lyhemmillä lomamatkoilla ja, joka kerta reissua suunniteltaessa miettii, että onkohan tämä hyvä idea, mitä jos tauti aktivoituu lomamatkalla, pääseekö ulkomailla hoitoon, miten pääsen kotiin jne. Loppujen lopuksi jossittelu on turhaa, eikä elämässä tekisi mitään jos vain miettii, että ”mitä jos”.

Viime kesänä olin ensimmäistä kertaa lomamatkalla sitten leikkauksen. Ensimmäistä kertaa mukaani matkalle ei lähtenyt pelkkä Crohn, vaan myös avanne. Aluksi, kun ystäväni kanssa aloimme suunnitella matkaa, mieleeni tuli tietenkin ensimmäisenä kaikki jossittelut sekä se, että miten siellä pärjään pussin kanssa. Tulin siihen tulokseen, että jos en nyt lähde, niin en lähde koskaan ja sitten mentiin.

Yksi suurimmista murheenkryyneistä matkusteltaessa tällaisten seuralaisten kanssa, kuten minulla lääkkeet ja muut tarvikkeet, on niiden pakkaaminen matkalle. Kun lähdin työharjoitteluun ja vaihtoon, minulla oli molemmilla kerroilla käytössä ruiskulääke ja, koska olin matkalla useamman kuukauden, oli minulla tietenkin lääkkeet mukana. Molemmilla kerroilla odotin lentokentällä turvatarkastuksessa jännityksessä, että pysäytetäänkö minut neulojeni takia. Olin varautunut hyvin pysäytykseen; oli kopiot reseptistä, lääkärin lausunto englanniksi ja kaikki muut mahdolliset dokumentit. Ei pysäytetty, ei kysytty mitään. Nyt pakkausongelmia aiheuttavat avannetarvikkeet. Pussia pitää vaihtaa päivittäin ja on hyvä olla varalta ekstrapusseja, jos jotain tapahtuu. Lääkkeet ja muut tarvikkeet on hyvä olla mukana käsimatkatavaroissa, ettei pahimmassa tapauksessa jää välille. Siinäpä sitä sitten oltaisiin oltu ongelman ääressä, kun ensimmäisenä ulkomaille päästyä pitäisi alkaa miettiä, mistä saa avannepusseja.

avannetarvikkeet

Turhaa olin ennen matkaa huolissani ja jossittelin ties mitä. Lomamatka oli mieletön, vieläkin naurattaa kun katselee kuvia ja muistelee. Matkaseuralaiseni Crohn ja avanne pysyivät reissun ajan rauhallisina, mikä myös antoi oman kortensa kekoon ja innoitti aloittamaan seuraavan ulkomaanreissun suunnittelun. Sitä odotellessa… 🙂
mielomalla