Elina

Minä IBD:n takana

09.01.2017

2017-01-postaus1

Mun nimi on Elina, käyn lukion ensimmäistä luokkaa ja sairastan Crohnin tautia. Kaikki lähti ensimmäisistä lääkärikäynneistä vuonna 2009 ollessani 9-vuotias. Silloin mulla ei ollut aavistustakaan siitä, mihin se lääkärikäynti johtaisi. Siitä alkoivat monien, ja välillä vähän tuskaistenkin vuosien tutkimukset.

Syksyllä 2015, diagnoosin varmistuttua vihdoin, hoidot ja immunomodulaattorilääkitys aloitettiin. Tauti oireilee ohutsuolen lisäksi myös ruokatorvessa ja suussa. Sopivan hoitomuodon hakeminen on yhä kesken, ja välillä päivät ovat melkoista kamppailua oireiden kanssa. Olen huomannut, että ennen kaikkea oma asenne on valtavan tärkeässä roolissa. Sairautta ei voi parantaa, mutta siihen voi oppia suhtautumaan niin, että pärjää.

Sairaus vaikeuttaa syömistä ja liikkumista. Pahimpina aikoina sängyn pohjalla lojuminen voi olla päivän ainut ohjelma. Kun liikunta ei ole vaihtoehto, niin sen sijaan soittelen kitaraa ja yritän saada ajatuksia muualle. Ravintovalmisteet korvaavat syömisen, kun se on vaikeaa. Netflix on pahimpien päivien paras kaveri!

Vaikka sairaus on tietenkin iso osa minua ja arkeani, niin silti pyrin jatkuvista verikokeista, sairaalareissuista, vuotavasta suusta, väsymyksestä, pahoinvoinnista ja kivuista huolimatta elämään myös sitä tavallista nuoren naisen elämää. Tietenkin on hyväksyttävä se tosiasia, että oma vointi määrää ja, että menoista täytyy joskus jäädä paitsi. Sovitut menot voivat vaihtua yhtäkkiä sairaalaan.

Toisinaan sitä kysyy itseltään ”Miksi juuri minä?“ Välillä vuosien kamppailu uuvuttaa ja tulevaisuudensuunnitelmat tuntuvat hankalilta. Vaikka sairaus rajoittaakin menemisiä ja tulemisia, peruu suunnitelmia, saa pelkäämään ja on kivulias, niin on se silti opettanut minulle valtavan paljon. Se on tehnyt minusta vahvemman. Se on opettanut minua pärjäämään vaikeinakin aikoina.