Simo
Naapurin ruoho on aina vihreämpää
11.04.2019
Olen diagnosoinut itselleni Googlen ja vauva.fi-foorumin avulla kolmenkympin kriisin. Vaikka pyöreisiin kymmeniin onkin matkaa vielä päälle kolme vuotta, tunnen silti nuoruuteni vuosien lipuvan ohitse kuin alkuvuoden keskustelu vanhusten hoidon tasosta. Tuntuu, kuin en olisi saavuttanut mitään merkittävää, toisin kuin ikätoverini, jotka viilettävät ainakin Instagramin perusteella elämänsä uraputkessa, hankkivat jälkikasvua, pyörittävät toiminimeä ja silti viettävät villasukissaan rauhallisia talvi-iltoja omaa aikaa vaalien. Itse suunnittelen hankkivani retkisängyn työpaikan kellariin, jotta voisin sijoittaa työmatkaan käytetyn ajan uneen ja iltavuorosta aamuvuoroon siirtyminen olisi inhimillisempää.
Samassa tajuan, että osan IBD-potilaista sairaus invalidisoi kotioven lämpimämmälle puolelle. Tai ainakin kymmenien sekuntien päähän vessasta. Sosiaalisen median perusteella elämässä pitäisi suorittaa niin paljon kuin vain ikinä mahdollista. Samaan aikaan pitäisi olla jäätävä uratykki, huolehtia ulkonäöstään, elää terveellisesti, voimaantua, päätyä parisuhteeseen, mennä naimisiin ja lisääntyä. Samalla kymmenettä kertaa leikattu pitkäaikaissairas miettii, pääseekö ylös sairaalasängystä ilman hoitajan avustusta. Jääkö IBD-potilas siis paitsi elämästä, jos ei pysty tekemään kaikkea edellä mainittua?
IBD on monelle yhtä aikaa ja vaivaa vievää kuin päivätyö. Jos tuohon nuoren aikuisen arkeen lisää kroonisen ripuloinnin ja sitten vielä muutaman liitännäisoireen, sanotaan nyt vaikka nivelkivut ja iho-ongelmat, on siinä burnoutin ainekset aika lailla kasassa. Siinä astuu kuvaan se monelle vastaan tullut termi oma jaksaminen.
Ne Instagramin vitivalkoiset kuvat hitaista aamuista tuntuvat oikeastaan aika tavoiteltavilta hetkiltä. Niitä ehkä tarvitsee, vaikkei lennättäisikään rapaa kaksinumeroisia kertoja päivässä. Olen itse maailman huonoin ihminen julistamaan vapaa-ajan merkitystä, sillä buukkaan kerta toisensa jälkeen kalenterini täyteen mitä kummallisimpia projekteja vaikka sairastankin IBD:tä, mutta voin toimia vaikka varoittavana esimerkkinä. Ei elämässä tarvitse suorittaa koko ajan yhä suurempia saavutuksia. Varsinkaan, jos oma terveys ei sitä kestä. Jos omasta kokemuksestani jotain haluan jakaa, niin unohtakaa täyden kymmenen kriisit ja priorisoikaa oma hyvinvointi ja läheiset kaiken edelle. Loppujen lopuksi ne ovat mielestäni elämässä niitä ainoita, todella merkityksellisiä asioita.
