Henna-Maria

Piikkipäivä

21.01.2016

IBD ja kipu

Tänään on taas piikkipäivä. Piikkipäivä alkaa kuin mikä tahansa muukin päivä. Herään aamulla, torkutan kelloa vaikka ei pitäisi. Nousen ylös, olen myöhässä, kiirehdin aamuaskareet ja riennän töihin.
Työpäivä kuluu normaaliin tapaan, ennen kuin huomaankaan, on lounaan aika ja sitten aika pysähtyy, kunnes on kotiin lähdön aika. Menen töistä kaupungille moikkaamaan ystäviä. Juomme kahvit ja juoruilemme. Käymme kiertämässä kauppoja ja ostan jonkun turhan huulirasvan.
Menen kotiin. Hellu tulee töistä, teemme ruokaa. Syömme, laitan saunan päälle ja jumitan sohvalle. Televisiosta ei tule mitään, mutta jumitan silti sen edessä. Käyn saunassa ja teen ilta-askareet. Menen nukkumaan.

Juuri kun olen saamassa unesta kiinni, muistan: PIIKKI! Mietin hetken, pistääkö vasta huomenna vai jaksaako nousta ja pistää nyt. Nousen kuitenkin, menen jääkaapille, otan piikin ja menen sohvalle. Piikin on hyvä olla hetki huoneen lämmössä, että lääkeaine ei ole niin kylmää kun sen pistää elimistöön, ettei se satu.
Avaan paketin. Yritän muistaa, pistinkö kaksi viikkoa sitten oikeaan vai vasempaan reiteen vai kenties mahaan. Ei ole hyvä pistää samaan kohtaan kuin edellisellä kertaa. Avaan puhdistusliinan, sipaisen ihoa, odotan hetken, otan suojan piikin päältä, pistän piikin ihon alle ja painan lääkeaineen ruiskusta. Jos joku väittää, että se ei tunnu miltään, on väärässä. Ja jos joku väittää, että kynäruisku on parempi, helpompi ja kivuttomampi käyttää kuin injektioruisku, on väärässä.

Piikit pitää kerätä ja viedä apteekkiin tuhottavaksi. Kerään ne talteen ja vien isomman satsin kerralla hävitettäväksi. Painun takaisin peiton alle. Piikkipäivä on ohi, kahden viikon päästä uudelleen.