Kaisa

Pipi, jota laastari ei paranna

14.01.2016

Kipu on henkilökohtainen kokemus. Ripuli ei ole. Sen huomaa ja sitä pystyy mittaamaan. Varsinkin lapsilla kivun kiinnisaaminen ja hoitaminen on tosi hankalaa. Uskon myös, että mikäli on sairastanut käytännössä koko elämänsä Crohnin tautia, ei välttämättä osaa enää sanoa milloin mahaan sattuu ”normaalia” enemmän.Pipi_jota_laastari_ei_paranna

Meillä itketään krokotiilin kyyneleitä, kun tytär leikkaa vahingossa saksilla sormeen ja sormesta valuu verta. Äidin pitää lohduttaa, syliin pitää päästä ja sormeen laittaa hieno laastari. Kun vatsa on kipeä, lapseni usein sulkeutuu omaan maailmaansa tai kiukuttelee pienimmästäkin pieleen menneestä yksityiskohdasta. Näiden tilanteiden oikea tulkinta on vaikeaa. Onko herkkä lapsi joutunut päivällä venymään kavereiden kanssa liikaa, haluaako hän omaa rauhaa vai auttaisiko parasetamoli?

Lapsen kipu osoittaa vanhemmille heidän omat heikkoutensa. Äiti peittelee omia kyyneleitään kun tytär makaa jalat kippurassa sohvalla. Isä lähtee lenkille tai tekee pitkää päivää välttyäkseen tilanteelta. Mikrossa lämmitetty kauratyyny auttaa hetken, lempisarja Netflixistä tuo muuta ajateltavaa. Kun kipulääke ei auta, auttaa syli ja halaus, usko siihen että tämä on ohimenevää ja kohta on taas parempi olla.