Kaisa

Sairaslomaa äitiydestä

16.03.2017

IBD ja kipuIBD ja vertaistuki

Äitiyden syvin olemus valkeni minulle sairastuessani ensimmäiseen kunnon flunssaan tyttäreni syntymän jälkeen. Tajusin, että äitiydestä ei voi ottaa saikkua. Vauvaa piti nukuttaa kärrylenkeillä ja vaippoja vaihtaa, vaikka kuume vei voimat. Tuskin olen ensimmäinen tai viimeinen nuori aikuinen, joka vasta tämän kokemuksen myötä oppii säälimään itseään vähän vähemmän ja asettamaan muidenkin tarpeita omiensa edelle.

Kroonista sairautta sairastavan lapsen vanhempana tukiverkostojen merkitys korostuu erityisesti omien kremppojen aikana. Pahin skenaario on se, että lapsen akuutti IBD-vaihe iskee juuri silloin, kun itse ei ole terveen kirjoissa. Minulle tämä on käynyt kerran. Jouduin sairaalaan ja päivä osastojaksoni alkamisen jälkeen Crohnin tautia sairastava tyttäreni sairastui oksennustautiin, jonka myötä myös Crohnin tauti aktivoitui. Viisas lähipiirini tunsi psyykeeni sen verran hyvin, ettei paljastanut tyttäreni vointia minulle, vaan se selvisi vasta päiviä myöhemmin tullessani yöksi kotilomalle.

Samalla sairaalareissulla viereisessä sängyssä makaava nainen taisteli puhelimessa byrokratiaa vastaan. En voinut välttyä kuulemasta, että hän yritti saada lisää kehitysvammaiselle pojalleen nuorille tarkoitettuja vaippoja, sillä kuukauden kiintiö oli jo käytetty, eikä apteekista saanut nuorille soveltuvaa mallia ilman oikeanlaista maksusitoumusta. Silloin ajattelin, että vaikka on hienoa, että tiikeriäiti pitää huolta omistaan, olisi kohtuus ja oikeus, että myös äidit saisivat joskus rauhassa keskittyä omaan paranemiseensa.