Henna-Maria

Sua kaipaamaan jään

18.02.2016

IBD ja vertaistuki

Sanonta kuuluu, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ilmavaiva, tuhnu, rupsu, paukku, leija, fartti ovat muutamia nimityksiä pierulle. Avanteen myötä moni asia on muuttunut ja vanhoja tottumuksia on unohdettu, kun uuteen elämään on opeteltu. Leikkauksestani on kulunut kaksi ja puoli vuotta, ja yksi asia mitä palaan uudelleen ja uudelleen miettimään on pierut. Olen jo unohtanut, miltä tuntuu pieraista ja miten erilaisilta eri pierut, kuten pienet tuhnut, tuntuvat. Kyllähän minulla edelleen ilmaa kulkee suolistosta ulos, mutta ei se ole sama asia kuin ennen.
Pieru, tuo arvaamaton tuulahdus ilmaa. Koskaan ei voinut olla varma, tuleeko pieni sihahtava tuhnu vai valtavan räjähtävä paukahdus. Koskaan ei myöskään voinut olla varma pierun hajuhaitoista. Pieru saattoi olla kammottavan hajuinen seinämä lämmintä ilmavirtaa, jolla voisi kiduttaa vihamiehiä viikkokausia. Tai pieni pistävä tuulahdus, joka oli hetkessä ohitse.

Ennen pierua pystyi pidättämään ja joskus jopa päästämään oikealla hetkellä. Ennen pystyi sanomaan, että nyt pierettää. Nykyään ilma tulee, jos on tullakseen. Se kiertelee suolistossa eri tapaan kuin ennen. Ilman kiertely tuntuu samaan tapaan epämiellyttävältä, mutta samanlaista helpotuksen tunnetta, kun ilma poistuu, ei enää ole. Välillä se pihisee poistuessaan, mutta yleensä ei kuulu mitään. Ja hajut onneksi avannepussi suodattaa, muuten varmaan lemuaisin koko ajan. Mielenkiintoista, miten niinkin pientä, mitätöntä, monien mielestä ällöttävää ja paheksuttua asia kuten pierut, voi alkaa kaipaamaan. Ja miten pystyy unohtamaan, jopa romantisoimaan, piereskelyn tunteen.