Anu
Symbaalit soiden apinan raivolla
17.06.2021
Mitä ihmettä? Olen juuri aloittanut bloggaajana. Päässäni kumisee symbaalien lailla, joita pieni apina hakkaa yhteen raivoisasti. Aivoni ovat tyystin tyhjät, kun mietin mitä sanoisin, mistä kertoisin? Luulin, että minulla on paljon kerrottavaa, paljon jaettavaa. Tunnen paineen hartioilla. Minun pitäisi keksiä jotain nasakkaa ja kiinnostavaa tekstiä. Mutta mutta… ei mitään. Vain pieni apina niiden hiton symbaaliensa kanssa.
Kirjoitan tätä Maailman IBD -päivänä, 19.5, jonka teemana on ”Avoimuus luo hyvinvointia”. Ehkä kerron siitä, miltä juuri nyt tuntuu, mitä elämässäni on juuri nyt meneillään.
Voisin kertoa siitä, miltä tuntuu, kun oma työ menee totaalisesti uusiin puihin, lähes sormen napsautuksesta. Olen juuri palannut kahden viikon sairaslomalta. Aloitin maanantaina etätöissä, ja työni sekä työnkuvani hakee muotoaan. Tai kertoisinko siitä, miltä tuntuu, kun en enää voi tehdä sitä työtä mitä olen vuosia tehnyt. Kuinka surullinen välillä olen. Kuinka epävarmuus omasta tulevaisuudesta mietityttää. Kuinka paljon epävarmuutta elämäntilanteessani on juuri nyt.
Tai voisin kertoa siitä, kuinka pitkään hyvänä pysynyt vatsa on alkanut oireilla tämän kaiken keskellä. Kuinka äkillinen vatsakipu salpaa välillä ajatukset ja hengityksen. Kuinka vessan ovi käy tiuhempaan kuin pitkiin aikoihin.
Tai voisinkin kertoa siitä, miten onnekas olen kun minulla on työnantaja, joka mahdollistaa sen, että saan tehdä etätöitä. Olla hyödyllinen ja tarpeellinen. Tai voisin kertoa siitä, miten mukavaa on saada uusia haasteita, opetella uusia juttuja, huomata, että pärjää vaikka tilanteet vaihtuu.
Voisin kertoa siitäkin, miten hyvältä tuntui käydä rakkaan ihmisen kanssa ulkona syömässä. Miten hyvältä ulkona nautittu ruoka maistui, miten ihanaa oli kun sai istua valmiiseen pöytään.
Tai voisinkin vain kertoa siitä, miten näin harvinaisen kaspiantyllin viikonloppuna. Kuinka olin onnellinen kun sain tietää, että olin nähnyt todella harvinaisen linnun. Tai kuinka katselen kun silkkiuikku lipuu hiljaa tyynellä järvellä, sukeltaen kokonaan uppeluksiin, putkahtaen pintaan tyystin eri kohdassa. Kertoa voisi myös kesän tulosta. Miten koivujen vihreä lisääntyy päivä päivältä. Hiirenkorvat muuttuvat lehdiksi. Pihalle ilmestyy kukkia, perhosia, mehiläisiä.
Tai en kerro lopulta mitään. Mietin vain, että olen silkkiuikku, joka lipuu tyynellä järvellä ilman suurempia mietteitä, tai ajatuksia maailman menosta. Luottaen siihen, että sukeltaessa löydän sen mitä etsin ja pääni putkahtaa pinnalle, sieltä mistä sen kuuluukin putkahtaa.
C-ANPROM/FI/IBDD/0141
03/2023
