Kaisa

Taideterapiaa

12.04.2018

IBD ja vertaistuki

Ostin elämäni ensimmäisen öljyvärimaalauksen. Se ei ole kaunis ja kepeä, vaan rujo ja rankka. Maalausta hallitsee mintunvihreässä maisemassa seisova tyttö, jonka yläruumis on parsittu kokoon isoilla tikeillä. Päällä hänellä on valkoinen lääkärintakkia muistuttava paita. Toinen käsi kaareutuu mahan kohdalle, ikään kuin pitäen sylissä jotain, jota ei kuitenkaan siinä ole. Tytön silmien edessä on toiset, paljon pienemmät kädet, jotka tulevat pään takaa. Maalauksesta ei selviä kenen ne ovat, mutta ne estävät tyttöä näkemästä eteensä.

Sanotaan, että taide herättää katsojassaan tunteita ja kokemuksia eletystä elämästä. Tämä eteishalliamme koristava Jenny Suhosen maalaus lunastaa tämän lupauksen. Näin kuvan maalauksesta netissä enkä päässyt siitä yli. Se tuli minulle uneen ja kummitteli silmien edessä aina, kun ajatukset lähtivät harhailemaan. Tajusin, että minun oli pakko saada se, vaikka se tuokin minulle mieleen tyttäreni sairastumisen. Hämmentävää, sillä sairastuminen ei erityisemmin ole asia, jota haluaisin muistella.

Kuin johdatusta on sekin, että maalaus on tehty juuri samana vuonna kuin tyttäreni Crohnin tauti diagnosoitiin. Miten joku on voinutkin saada yhteen kuvaan kaiken sen, miltä minusta silloin tuntui? Kiitos tälle taiteilijalle, jota en tunne, mutta joka tämän maalauksen kautta näyttää tietävän ja tuntevan minut paremmin kuin minä itse.