Simo
Tässä alkaa kaivata jo lähiopetukseen, vaikka IBD vetää toiseen suuntaan
10.06.2021
En oikeastaan haluaisi edes puhua siitä. Välttelen sen sanomista ääneen, sillä se maistuu suussa yhtä pahalta kuin australialaisten vegemite tai ruotsalainen surströmming. Palstatilaakin se on saanut enemmän kuin mikään muu oikeastaan koskaan. Iso osa ihmisistä pakkautui yhtäkkiä mökkeihinsä tekemään duuninsa ja opintonsa. Puhun nyt tietysti koronasta.
Meille suolistosairaille etäopiskelu ja -työ on oikeastaan siunaus. Kun ei tarvitse lähteä mihinkään turvallisten kotiporsliinin ääreltä, ei tarvitse miettiä seuraavan mahdollisen suolentyhjennyspaikan osoitetta. Tenttiauditorioissa ei joudu kärvistelemään keskirivillä, eikä luentozoomeissa tarvitse koko kansan nähden nousta kesken kaiken vessaan. Istumatyöläiset voivat hoitaa työnsä kotonaan. Töitä tai opiskelua, läppärin voi ottaa mukaan vessaan. Kunhan muistaa ensin sulkea kameran ja mikin.
Toisaalta myös me suolesta puhuvat tarvitsemme muutakin sosiaalista kontaktia kuin näytöllä puhuvat ja huonoresoluutioiset päät sessioissa, jotka alkavat huutelulla ”kuuluuko?! näkyykö?!”. Vaikka kakka irtoisikin helpoiten ja mukavimmin omalla pöntöllä, se ei tarkoita sitä, että jokainen meistä viihtyisi kotonaan kuin eristyssellissä. Taas toisaalta, kun kaikki ravintolat ovat aina tasaisin väliajoin kylillä suljettuna, hätävessojen määrä puolittuu ikävästi.
Tällä hetkellä teen etäopintoja, mutta en etätöitä. Ravintola-alalla kun ei sellaisia tunneta. Kotona opiskeleminen on itselleni lottovoitto, sillä opinahjoni on Tampereella ja vaimoni Joensuussa. Opinnot siirtyvät sinne, minne läppärikin, joten kummelimurre on vaihtunut melko pysyvästi miesie-pronomineihin. Kaveritkin saavat käydä, jos tulevat terveinä.
Silti tässä alkaa jo kaivata kakkahätää kesken mielenkiintoisen PowerPoint-esityksen. Toivon jo normaalia arkea, vaikka ulkona suuressa maailmassa vessat eivät ole käden ulottuvilla. Vaakakupissa kilpailevat nyt painollaan sosiaalinen elämä ja taattu vessa. Aluksi helppo pääsy vessaan painoi huomattavasti koulukavereiden yläfemmoja enemmän, mutta nyt tuntuu siltä, että ei se auditorion keskiriviltä pujotteleminen kesken luennon niin noloa olekaan. Enkä ole ollut edes täysin eristäytynyt.
Zoomiin kyllästynyt.
