Simo
Tilanteet, joissa toivoisi tervettä suolta
09.04.2020
Muistelen aina välillä tilanteita, joissa toivoin olevani terve. Suolisairaalle epäedullisia lokaatioita ovat oikeastaan kaikki muut paitsi vessat, mutta jotkut paikat ja tilanteet olivat sellaisia, joihin meni vain jos oli ihan pakko. Terveenä ei osannut ajatellakaan, että vessasta tulisi ehto ihmisten ilmoilla liikkumiselle. Siksi ajattelin, että voisin kuvailla tervesuolisille muutaman tilanteen, jotka voisivat käydä kenelle vain.
Bussimatkat. Upea aurinkoinen aamupäivä. Päätät matkustaa linja-autolla Kuopion Ikeaan ostamaan uuteen opiskelija-asuntoosi KULLEN-lipaston. Ennen lähtöä pikkusuolaisen himo yllättää ja tyhjennät eilen avaamasi chilipähkinäpussin kahdella kahmaisulla. Päälle kaadat vielä kaksi tuntia Moccamasterissa redusoitunutta mustaa kahvia. Matkalla pysäkille tunnet, kuinka nuo rapean kultaiset herkut pyrkivät yhtäkkiä peräpäästäsi ulos tuhannen auringon voimalla. Voimalla, jota mikään sulkijalihas ei pidättele. Polvet yhdessä astut linja-autoon, jossa ajattelet olevan käymälä, johon pääset kohta räjäyttämään koko papanaparven. Onhan kyseessä kuitenkin usean tunnin matka. Pettymys ja kauhu rikkovat unelmasi, kun vessan ovessa seisoo tussilla haparoitu ”EPÄKUNNOSSA”. Istut siis nöyrästi penkkiin, koska et kehtaa sanoa bussikuskille chilikuorrutteesta liekehtivän myyrän kurkistavan jo vaarallisen lähellä vapauden portteja. Painat siis hanurisi tiukasti kiinni penkkiin ja toivot, että ensimmäinen pysähdyspaikka tulisi pian. Yrität ajatella jotain muuta kylmän hien valuessa selkääsi pitkin. Ensimmäisen ruokalusikallisen kohdalla toivot, että olisit varautunut vaihtokalsareilla.
Pääsykokeet. Kello tikittää vaativasti ja luentosalissa kuuluu lyijykynän naputus lastulevypöytää vasten. On torstai, joten söit lounaaksi tietysti hernekeittoa sinapilla ja pannarilla. Huoltoaseman nenää kaivanut kokki suikka vinossa ei tosin herättänyt mitään korkeaa luottamusta. Mahanpohjassa alkaa yhtäkkiä vääntää. Murahtelu kuuluu hiljaisessa salissa aivan ylärivin viimeiselle paikalle saakka. Vilkaiset kelloa, joka kertoo koeaikaa olevan vielä kaksi tuntia jäljellä ja konseptipaperiin olet saanut aikaiseksi nimen ja henkilötunnuksen. Murahtelu vatsassa voimistuu ja peräsuoli alkaa ilmoittaa lähestyvästä vaarasta paineentunteena. Lasket, että sinulla on hyvällä tuurilla kaksi minuuttia aikaa ennen kuin yhden penkin päässä istuva kilpailijasi haistaa jotain erikoista. Jos vastauspaperin palauttaa nyt, seuraava mahdollisuus hakea on vuoden päästä. Vessapaussi voisi olla mahdollinen, mutta tuntuu nololta nostaa käsi ilmaan ja kaiken lisäksi päästellä vessakopissa suoli pitkällä samalla kun kokeen valvoja odottelee ulkopuolella. Päätät, että mielummin yrität vuoden päästä pääsykoetta uudelleen kuin lasket täysilaidallisen pierunsekaista hernekeittoa keskelle 400:n hengen auditoriota. Samalla kiroat paikkavalintaasi, sillä ainut tie ulos on kymmenen kanssakokelaan jalkapöytien päältä ja kaksikymmentä metriä rappusia alas. Ensi vuonna sitten.
Ensitreffit. Ei onneksi alttarilla, vaan mukavassa kahvilassa joen rannalla. Tapasit kiinnostavan neitokaisen Krav Maga -treeneissä ja taistelun hälvettyä pyysit tätä ulos kahvikupposelle. Ennen deittejä laitat hiukset kuosiin ja ylle parhaan kauluspaidan minkä kaapista löydät. Pöydän yli katseita luodessanne ja kysymyksiä toisistanne esittäessänne hätkähdät äkilliseen tunteeseen vatsalaukussa. Muistat syöneesi aamulla yöksi pöydälle jääneen raejuustopaketin. Vaistomainen pakaroiden yhteen puristaminen palauttaa sinut hetkeen, jossa toisella puolella harrastuksistasi kysynyt neito odottaa kummastuneena vastausta oudosti kiemurtelevalta nuorukaiselta. Ilmoitat, että käväiset nopeasti pikkupoikien huoneessa. Olosi helpottuu melkein heti päästessäsi helpottamaan oloasi. Palaat pienen peilitsempin jälkeen pöytään kertomaan, että Krav Magan lisäksi olet melko ahkera paperilennokkien taittelija. Huomaat, että hyvän olon tunne oli lyhytaikainen ilo ja suolesi ilmoittaa uudesta saapuvasta lähetyksestä. Yrität pidätellä ainakin vartin, ettet vaikuttaisi oudolta. Kymmenen minuutin jälkeen et enää pysty pidättelemään ja nouset muka-kasuaalisti ylös ja painelet ankkakävelyä takaisin vessaan miettimää, miten tämän nyt selittäisi tuolle potentiaaliselle kumppanille. Toivottavasti hän on vielä pöydässä, kun palaan.
Suolistosairaille tällaiset tilanteet ovat arkipäivää. Vaikkei olisikaan vetänyt huoneenlämpöistä pakettia raejuustoa. Tosin kuin ehkä tervesuolinen, IBD-potilas miettii tällaiset skenaariot etukäteen ja joutuu vähän valmistautumaan niihin. Välillä epätietoisuus vessan mahdollisuudesta pelottaa helvetisti ja saattaa joutua jättämään jonkun tilaisuuden välistä kokonaan, koska se on vaan helpompaa. IBD on henkisesti todella raskas sairaus. Onneksi nykyään Vessapassi avittaa jonkin verran.
