Kaisa

Vahva arkajalka

27.07.2017

Crohnia sairastava tyttäreni on luonteeltaan ujo, arka ja ryhmässä tarkkailijatyyppiä. Sairauden myötä kohdatut tilanteet ovat kasvattaneet neidistä kuitenkin uskomattoman rohkean. Sain tästä muistutuksen, kun laitoin hänet koulun jälkeen, pitkän kesäloman kuluttamiseksi, sirkusleirille. Leiri valikoitui, koska sinne oli menossa myös luokkakaveri ja ajattelin, että päivät sujuvat paremmin tutussa seurassa.

Jännitin jo etukäteen, mitä tuleman pitää, koska tyttäreni ei ole mitenkään erityisen taitava kehonhallinnassa. Vielä leiriä edeltävänä iltana harjoittelimme yhdessä kuperkeikkaa, joka ei 8-vuotiaalta suju omin voimin. Katastrofin ainekset olivat siis kasassa.

Ensimmäisen päivän jälkeen neiti ilmoitti riippuneensa trapetsissa ja tehneensä kärrynpyöriä. Fiilis oli hyvä, vaikka kaikki voimat oli selvästikin päivän kuluessa käytetty. Toinen päivä sujui samaan malliin, mutta luokkakaverin äidiltä tuli viesti, että he keskeyttävät leirin jännityksen vuoksi. Temput ja vauhdikas meno olivat olleet kaverille liikaa. En ollut uskoa korviani: ulospäinsuuntautunut, sanavalmis ja liikunnallinen kaveri ei ollut sopeutunut ja meidän arkajalka tuli kotiin hymyssä suin ja posket punaisina.

Ujo, arka – ja rohkea. Ilman Crohnin tautia en varmastikaan olisi voinut lisätä viimeistä adjektiivia. Olen kiitollinen siitä, että neiti yllätti äitinsä taas kerran.