Anu
Vapaasta tahdosta lapseton or not
21.12.2021
Aiemmasta tekstistäni jäivät alitajuntaani kaikumaan sanat, ”heikosti positiivinen”, merkitsin sanat muuhun kuin raskauteen, positiiviseen ajatteluun, mutta nyt merkitsen ne raskauteen. Puolen vuoden päästä täytän viisikymmentä, enkä ole koskaan ollut heikosti positiivinen. Olenko vapaasta tahdosta lapseton? Riippuu näkökulmasta.
En voi sanoa, että en olisi halunnut lasta. Olin aika nuori, noin kolmenkymmenen hujakoilla, kun käytössäni ollutta lääkehoitoa muutettiin. Lääkityksen muuttamisen vuoksi lääkärini kertoi, etten saisi tulla raskaaksi. Sain aikaa miettiä muutaman viikon, että valitsenko lääkityksen vai lapsettomuuden. Aika absurdia, kun jälkeen päin ajattelee. Tänä päivänä asiat eivät luultavasti olisi samalla tavoin, mutta silloin maailma oli vähän toisenlainen.
Lopulta valinta ei ollut vaikea. Minulla selkärankareuma oireili silloin tosi pahana, en pystynyt kävelemään ja elämä oli kivun täyteistä. Ajattelin, että miten voisin huolehtia lapsesta, kun itse olen näin sairas. Halusin elää normaalimpaa elämää, kivuttomampaa.
Se, että valitsin lapsettoman elämän, ei tarkoita helppoa valintaa. Ei toki. Se reitti on ollut aika raskaskin välillä. Varsinkin nuorempana sain paljon kommentteja ihmisiltä, että miksi et hanki lapsia? ”Olet itsekäs ihminen, kun elät lapsettomana.” Sehän oli todella loukkaavaa puhetta ja outoakin. Lapseton ihminen on vapaata riistaa, tai oli. Ja kuten sanoin, aika oli toinen. Moni asia on muuttunut viimeisen kymmenkin vuoden aikana. Lapseton nainen ei ole enää ehkä niin kummajainen, mitä ennen. Onneksi. Eikä enää automaattisesti käytetyt lääkkeet tarkoita sitä, että pitää valita lapsettomuus.
Kun sairastaa, joutuu tekemään valintoja, mitkä ei toisille näyttäydy samoin kuin itselle. Ja valinnat tehdään siinä hetkessä, niillä tiedoilla mitä on tarjolla. Vaikeat valinnat voivat vaatia vuosienkin työtä mielen kanssa. Mikä loukkaa eniten, ei ainakaan oma valinta, vaan ehkä ulkopuolisten tuomiot ja sanat. Se miten loukkaukset voi torjua, tai niistä toipua, onkin vaikeampi juttu. En osaa sanoa. Minä olen ratkaissut ne itkulla, aika paljon padonnut asioita sisälle. Se ei ole hyvä juttu.
Nyt jos olisin sama nuori nainen, antaisin takaisin. Sanoisin suorat sanat, huutaisin ja karjuisin niille ihmisille päin naamaa. Käyttäytyisin epäkorrektisti. Olisin epäkohtelias ja yhtä epäkunnioittava heitä kohtaan, jotka minua lapsettomuudesta arvostelivat.
On outoa, että kirjoitan tästä nyt. On se ehkä ollut kipeä asia, lapsettomuus.
Nyt kuivaan silmäni, juon kupin kahvia ja lähden koiran kanssa kävelylle.
C-ANPROM/FI/IBDD/0196
11/2021
