Kaisa

Yhtenä iltana aikuiset lapsia ois

15.03.2018

IBD ja vertaistuki

Kävelin iltapimeässä pakkasessa, taivaalta tippui kuin hidastetussa filmissä pieniä lumihiutaleita ja korvanapeissa soi Hectorin kappale ”Yhtenä iltana”. Kuuntelin laulun sanoja ja teki mieli itkeä. Hector tunnelmoi: ”Yhtenä iltana paljon jos viiniä jois. Yhtenä iltana unohtaa pelkonsa vois. Yhtenä iltana maailma ois kohdallaan.”

Kuinka osuvasti hän on osannutkin pukea sanoiksi sen, miltä minusta monesti tuntuu. Saisipa vielä olla lapsi, jonka ei tarvitsisi kantaa vastuuta. Tai edes lämpimässä nousuhumalassa vailla huolia ja murheita. Mitä jos voisi aloittaa alusta? Mitä jos tätä kaikkea ei olisikaan? Olisinko sitten onnellisempi?

Suru lapsen sairaudesta on syvä, mutta toisaalta sairaus on meillä ollut hyvässä hoitotasapainossa jo yli vuoden. Mitä siis murehdin? Olenko vain kiittämätön ja kahlinnut itseni jatkuvaan tyytymättömyyteen? Olenko niitä Maaret Kallion luonnehtimia ”luksusnarisijoita”, jotka eivät ymmärrä onnekkuuttaan?

Tyytymättömyyden sijaan uskon, että moni meistä sairaan lapsen vanhemmista jää jumiin huolikierteeseen. Iloa hyvin menneestä päivästä varjostaa pelko tulevasta. Oppisinko vihdoin luopumaan pelosta ja työntämään ajatuksen ”nyt on mennyt jo liian kauan tosi hyvin” kauemmaksi? Itsesääliä ei usein itse huomaa, mutta etäältä sen näkee paremmin. Hectorista voimaantuneena päätän, että tänä iltana maailma on kohdallaan.