Henna-Maria

Ystävät ovat …

31.12.2015

… Yksi tärkeimmistä asioista, joka auttavat jaksamaan oli edessä pieni tai suuri haaste. Minulla Crohnin tauti diagnosoitiin kriittisessä 17-vuoden iässä. Olin juuri siinä täysi-ikäisyyden porttia kolkuttelemassa, eikä olisi halunnut jäädä mistään paitsi. Mutta kroppa päättääkin toisin, Crohnin tauti aktivoitui pahasti ja tavallaan sulki pois. ”Ei kukaan, joka keventää toisen taakkaa, ole maailmassa hyödytön.” Hyvien ystävien kesken sai olla oma itsensä. Ei tarvinnut selitellä, miksei taaskaan voi lähteä ulos juhlimaan tai festareille, mutta voi viettää elokuvaillan omalla kotisohvallaan, ja sai viereensä kaltaistaan seuraa. Vaikka useaan otteeseen joutui perumaan juhliin lähtemisen, silti kysyttiin mukaan, ei unohdettu. Vain kourallinen ystävistä tuolta kymmenen vuoden takaa on jäljellä. Se ydin, joka on varmasti vanhainkotiin saakka.ystv

Nykyään olen paljon avoimempi sairauteni kanssa kuin tuolloin. Alkuaikoina puhuin sairaudestani melko ympäripyöreästi: on mahakipuja, ei pysty tekemään kaikkea, oksettaa jne. Vasta myöhemmin sairauteni sai nimen ja enemmän yksityiskohtia. Ystävät, jota olen saanut pahimpien sairasteluvaiheiden ja jopa leikkauksen jälkeen, tuntevat varmasti erilaisen tytön kuin he, jotka tunsivat minut kaiken alkaessa. Mutta sama pätee myös heihin, jotka pysyivät rinnalla, vaikka vointi oli kuinka huono. Eivät hylkää tai poissulje. ”Ystävyydessä ei ole tärkeää se, mitä sanotaan, vaan se, mitä ei tarvitse sanoa.” Ystävät saavat hyvälle tuulelle ja piristävät läsnäolollaan huonoina hetkinä. Kaikkea ei tarvitse kertoa, ystävät eivät pakota, jos ei tahdo kertoa. He tietävät, että jos on tarpeen, asiasta puhutaan sitten, kun se tuntuu oikealta. Tällaisia ystäviä kaikki tarvitsevat, ja toivon vain, että olen omilleni yhtä hyvä kuin he minulle. Ilman ystäviäni en olisi tässä nyt, leikki olisi loppunut hyvin lyhyeen.