Soile Salo-Hartikainen

Ihana valo – valon ja auringon vaikutuksia ihmiseen

07.07.2017

Taas on se aika vuodesta, jolloin saamme nauttia valosta ja lämmöstä. Tuntuu, että saamme lisäenergiaa ja hetkelliset onnentunteet saavat meidät valtaansa, kun nuuhkaisemme kesäaamun tuoksua ja ilman täyttää lintujen laulu.

Auringon valo on elinehto kaikelle elolliselle. Auringon valolla on ihmiselle hyviä, mutta joitain huonojakin puolia.  Auringon valo piristää ja vaikuttaa mielialaan. Silmin nähtävä auringon valo herättää aivoissa serotoniinin tuotannon. Valtaosa suomalaisista huomaa vuodenaikojen vaikuttavan hyvinvointiinsa ja kesä koetaan usein voinnin kannalta olevan parasta aikaa. Kesällä myös sosiaalisuus lisääntyy, mieliala on parempi ja toimintatarmo on suurempi kuin pimeään vuoden aikaan.  Toisaalta unen tarve ja ruokahalu vähenevät.

Auringon ultraviolettisäteilyn myönteisiin vaikutuksiin kuuluu myös D-vitamiinituotannon käynnistyminen iholla. Tarvittava auringon säteilymäärä on pieni. Kesällä 10 minuuttia auringon valoa päivässä käsille ja kasvoille riittää. Talvella UV-säteilyn määrä on niin vähäistä, ettei D-vitamiinia muodostu lainkaan, joten ravinnosta saatu (esim. kala ja maitotuotteet) ja tarvittaessa D-vitamiinivalmisteet turvaavat tärkeän D-vitamiinin saannin.

Auringon ultraviolettisäteilyn tiedetään ruskettavan ja jopa polttavan ihoa, varsinkin, jos iho on vaalea ja ohut. Suomalaisista 3-5 % ei rusketu juuri ollenkaan ja huonosti ruskettuu noin neljäsosa. Rusketus suojaa elimistöä UV-säteilyn haitoilta.  Toisaalta liiallinen auringossa ja paahteessa olo altistaa syöville, joista tunnetuin on ihosyöpä melanooma.  Myös silmät on syytä suojata, koska ne ovat herkät UV-säteilylle.  Tasainen aurinkoaltistus taas puolestaan vähentää monien syöpien vaaraa.

Jotkut lääkeaineet tai yksittäiset lääkkeet yhdistettynä auringonvaloon voivat aiheuttaa iho-oireita. Mikäli lääke herkistää merkittävästi auringon valolle, on siitä maininta pakkausselosteessa. Asian voi ottaa puheeksi myös apteekissa.

Kevyt kesärusketus ei yleensä ole terveysriski. Jos käytössä on immunosuppressiivisia lääkkeitä, on huomioitava, että ne heikentävät ihon korjausmekanismeja. Auringon mahdollisesti aiheuttamien ihovaurioiden ehkäisemiseksi neuvotaan immunosuppressiivista tai biologista lääkettä saavia potilaita suojaamaan ihoa ja silmiä.

Auringonvalosta johtuvien positiivisten vaikutusten lista on pitkä. Valon tuoma energia lisää liikunnallista aktiivisuutta, valon myötä paino pyrkiikin laskemaan. Lisäksi ruokahalu ja makeanhimo vähenevät, sekä yöunentarve normalisoituu. Melatoniinin, jolla on unettava vaikutus, tuotanto vähenee ja D-vitamiinin tuotanto, saanti ja terveysvaikutukset lisääntyvät.

Olemme varmaan kaikki samaa mieltä siitä, että alamme odottaa kesää jo varhain keväällä, selaamme sääennustuksia, teemme kesäsuunnitelmia. Ja sitten huomaamme ensimmäisen leskenlehden, ensimmäiset valkovuokot, peipposen, pääskysen, koivun lehdet, hellepäivät. Näitähän me odotimme yli puoli vuotta. NYT on se aika, jolloin voimme kerätä energiaa itseemme valosta ja lämmöstä.