Jenniina Harno-Tasihin
Yhden IBD-hoitajan tarina
15.06.2020
Ensimmäinen kirjoitukseni. Ilmassa on jännitystä ja intoa. Kerronpa teille ensin, miten minusta tuli IBD-hoitaja.
Perheeni pyöritti aikoinaan lääkäriasemaa. Isäni ja pari lääkärikollegaansa pitivät vastaanottoa, äitini hoiti muun toiminnan. Lapsuudessani tuo pieni asema liittyi osaksi isompaa suomalaista lääkäriasemaketjua. Se pysyi edelleen isona osana perheemme elämää vuosikymmenet. Pienenä tyttönä lastenhoitaja ei aina saapunut. Kun muuta vaihtoehtoa ei ollut, kuljin äidin mukana töissä. Saadakseen työrauhan äiti yritti pitää minut tyytyväisenä värikynillä ja muovailuvahalla. Se oli aikaa ennen iPadeja ja kännyköitä. Tylsistyttyäni hiiviskelin lääkäriaseman puolelle ja keksin kiehtovan leikin. Se meni niin, että istuin odotusaulaan potilaiden joukkoon, tarkkailin lääkäriaseman touhuja ja leikin olevani yksi potilaista. Joskus hoitajat hakivat minut mukaansa ja näyttivät, miltä tyhjä hoitohuone näytti tai mitä jännittävää laboratoriosta löytyi. Ihailin hoitajia. He olivat taitavia ja kilttejä, vanhemmat lääkäriherrat taas hieman pelottavia. Välillä luikin suojaan äidin työhuoneeseen, kunnes lääkärikeskuksen kiehtova vilske veti jälleen puoleensa. Lapsen silmin hoitajien työ näytti hohdokkaalta.
Teini-ikäisenä koin lähinnä kammoa nähdessäni verta ja rokotuksissa saatoin pyörtyä. Vannoin kaikille, että lääkäriä tai hoitajaa ette minusta saa. Lukion jälkeen en vielä tiennyt, mikä minusta tulisi. Opiskelin sosiaalialan tutkinnon. Se loi hyvän pohjan myöhempää ajatellen, mutta omalta se ei tuntunut. Pidin liikunnasta ja pääsin opiskelemaan ammattikorkeakouluun fysioterapeutiksi. Anatomian ja fysiologian kursseilla koin herätyksen. Luennoilla kuuntelin innoissani ja lähes ahmin Netterin anatomian. Sairaanhoitajan tai lääkärin työ alkoi tuntua yhä mielenkiintoisemmalta. Lopulta olin varma päätöksestäni. Monimutkaisen kuvion kautta sain siirron sairaanhoitajalinjalle. Tiesin vihdoin, mikä minusta tulee. Lähipiirini yllättyi, mutta lääkäri-isäni on aina arvostanut sairaanhoitajia, eikä ammatinvalintaani koskaan kotona kyseenalaistettu.
Niin minusta tuli sairaanhoitaja, kiertotien ja etsiskelyn kautta. Ensimmäisessä työpaikassani päädyin lääkäriaseman tähystysyksikköön. Gastroenterologi ja tähystyshoitaja olivat työssään taitavia ja saivat kaiken tähystyksiin liittyvän näyttämään mielenkiintoiselta. Lääkäri jaksoi pitkämielisesti vastailla innokkaan nuoren sairaanhoitajan kysymyksiin ja opettaa tähystysten saloja. Alkoi urani endoskopiahoitajana. Työkokemusta hankkiakseni kävin välillä kokeilemassa toisella erikoisalalla, mutta palasin entistä vakuuttuneempana siitä, että gastroenterologiset potilaat ovat minun juttuni.
Siirryttyäni sairaalaan töihin, aukesi urallani uusi vaihe. Pääsin yhä syvemmälle gastroenterologian maailmaan. Kohtasin urani ensimmäiset IBD-potilaat. Kävin ahkerasti koulutuksissa ja suoritin ensimmäisen erikoistumistutkintoni. Niiden vuosien aikana sain korvaamattoman paljon kokemusta potilaan kohtaamisesta, gastroenterologisista sairauksista (IBD-taudit mukaan lukien), tutkimuksista ja hoidoista. Silloin luotiin pohja IBD-hoitajuudelleni. Sain jälleen kerran työskennellä taitavien gastroenterologien kanssa. Yksi heistä huomasi innokkuuteni ja haluni kehittyä. Jostain syystä hän uskoi, että minusta saattaisi tulla ihan kelpo IBD-hoitaja, auttoi ja kannusti eteenpäin. IBD-taudit olivat jo merkittävästi lisääntyneet ja IBD-hoitajien tarve huomattu. Palaset loksahtivat kohdilleen ja lopulta valmistuin IBD-hoitajaksi. Olin löytänyt oman paikkani.
Työskentelen tällä hetkellä sisätautien poliklinikalla. Pidän työstäni ja olen edelleen innostunut erikoisalastani. Saan tehdä työtäni hienojen ammattilaisten ympäröimänä. Välillä toki kiire ja riittämättömyyden tunne löytävät omaankin työpäivääni, enkä aina onnistu toivomallani tavalla. Työ IBD-potilaiden parissa on kuitenkin antoisaa ja monipuolista. Lääketiede kehittyy, uusia tutkimustuloksia saadaan ja hoitomuotoja kehitetään kaiken aikaa. IBD-hoitajan työ on kuin liikkuva juna. Matka on mielenkiintoinen ja täynnä tärkeitä kohtaamisia, mutta jotta siinä matkassa pysyy mukana, ei voi jäädä penkille istumaan. On itse aktiivisesti pysyttävä kehityksen kelkassa, päivitettävä ammattitaitoaan ja tartuttava uusiin haasteisiin, kuten nyt tähän palstalle kirjoitteluun.
C-ANPROM/FI/IBDD/0001
05/2022
