Influenssarokote

Kysyjä pohtii, tulisiko IBD-potilaan ostaa itse nelivalenttinen (neljä virustyyppiä) sisältävä influenssarokote julkisen terveydenhuollon tarjoaman kolmivalenttisen sijaan. Influenssavirukset aiheuttavat äkillisen, ylempien hengitysteiden tulehduksen, johon joka talvisen, yleensä vuodenvaihteessa alkavan, epidemian aikana sairastuu 5─15 % aikuisista ja 20–30 % lapsista. Terveet aikuiset toipuvat taudista yleensä 1─2 viikon vuodelevolla. Etenkin vastustuskyvyltään heikentyneillä on kuitenkin riski saada vakaviakin sairaalahoitoon johtavia jälkitauteja, kuten keuhkokuumeen. Vuosittain, loppusyksystä otettavalla influenssarokotuksella, voidaan riskiryhmissä ehkäistä vaikean influenssan ilmaantuvuutta, jälkitauteja sekä 40–70 % taudista johtuvista sairaala- ja laitoshoidoista ja myös ennenaikaista kuolleisuutta. On myös hyvä muistaa, että kun ei itse sairastu, ei tartuta muita. Rokote estää terveillä työikäisillä 5-8 influenssaa kymmenestä. Ja jos rokotteen saanut sairastuu, on tauti yleensä lievempi. Influenssarokotteen teho voi olla heikentynyt potilailla, jotka saavat tiettyjä puolustuskykyä alentavia lääkkeitä. Tartunnan saamisen riskin vähentämiseksi on tärkeää, että myös heidän lähipiirinsä ottavat rokotuksen. Influenssarokotteen saavat maksutta mm. raskaana olevat naiset, kaikki 65 vuotta täyttäneet ja potilaat, jotka saavat vastustuskykyä alentavaa hoitoa sekä näiden potilaiden lähipiiri. Influenssaepidemian aiheuttavat viruskannat voivat vaihdella vuosittain. Kaikissa Suomeen maahantuoduissa rokotteissa on käytetty WHO:n todennäköisimmän epidemianaiheuttajan mukaan suosittamia viruskantoja. Jotta julkiseen rokotusohjelmaan saataisiin riittävä määrä rokotteita, täytyy sopimukset rokotevalmistajan kanssa tehdä riittävän ajoissa. Apteekistahan rokotteet ovat joskus loppuneet. Influenssaa aiheuttavat viruksen A- ja B-tyypit. A-tyypeistä nykyään epidemioita aiheuttavat A(H1N1) ja A(H3N2) sisältyvät kaikkiin tarjolla oleviin rokotteisiin. Influenssa B -epidemiat ovat keskimäärin lievempiä kuin A-tyypin aiheuttamat ja ajoittuvat usein lähemmäs kevättä kuin talvea. Julkiseen rokotusohjelmaan sisältyy B/Brisbane -kaltainen viruskanta (Victoria-haara). Apteekista saatavaan nelivalenttiseen rokotteeseen ja myös pienten lasten nenäsumuterokotteeseen sisältyy lisäksi B/Phuket -kaltainen viruskanta (Yamagata-haara). Influenssaepidemiat eivät ole vielä alkaneet Euroopassa tai USA:ssa. Muualta maailmasta on raportoitu eniten A(H3N2) -virustyyppiä, mutta myös A(H1N1) ja molempien yllä mainittuja B-viruskantojen aiheuttamia tauteja on kiertämässä. Sitä mitkä virustyypit Suomessa tällä kaudella pahiten jylläävät, ei vielä voi tietää. Toki suoja on varmempi, mitä useampaa kantaa vastaan on rokottautunut. Tärkeintä on kuitenkin, että ottaa lähipiirinsä kanssa rokotteen. Myös julkisen rokotusohjelman tarjoama rokote kattaa useimmat ja vakavimmat taudinaiheuttajat.  


Primaarinen sklerosoiva kolangiitti

Kysyjä pelkää primaariseen sklerosoivaan kolangiittiin sairastumista ja haluaa tietoa taudin yleisyydestä. Primaarinen sklerosoiva sappitietulehdus (PSC) on maksan sisäisiä ja/tai ulkoisia sappiteitä arpeuttava ja ahtauttava tulehdus. PSC:n esiintyvyydestä Suomessa ei ole tarkkoja tietoja. Tauti on merkittävästi yleisempi kroonista tulehduksellista suolisairautta (IBD) sairastavilla kuin muulla väestöllä. Eri tutkimuksien mukaan arviot IBD-potilaista, jotka sairastavat PSC:a vaihtelevat 1-5% välillä. Tauti on selvästi tavallisempi haavaista paksusuolitulehdusta kuin Crohnin koliittia sairastavilla. Tämän perusteella Suomessa lienee kaiken kaikkiaan ainakin 3 000 PSC-potilasta, mutta yleisestä taudista ei siis missään nimessä ole kyse. PSC:n syytä ei tunneta. Koska tauti on yleinen suolitulehduspotilailla, on mahdollista, että mm. suolen seinämän läpäisevyyden lisääntyminen mikrobien tuottamille, sappiteille haitallisille aineille ja aktivoituneiden tulehdussolujen poikkeava hakeutuminen sappiteihin olisivat vaikuttamassa taudin syntyyn, mutta muitakin syitä on esitetty. Myös geneettisillä tekijöillä on merkitystä. Tautia seulotaan IBD-potilailla säännöllisesti otettavien maksa-arvojen (AFOS eli alkalinen fosfataasi) ja oireiden avulla. Tämänkin vuoksi IBD-potilaan on syytä käydä ohjatuissa säännöllisissä kontrolleissa. Jos epäily herää, tehdään yleensä ensin tarkentavia laboratoriokokeita ja maksan ja sappiteiden magneettitutkimus sekä sitten edelleen diagnostinen sappiteiden varjoainekuvaus (ERCP), jossa voidaan myös ottaa erilaisia näytteitä sappiteistä ja tarvittaessa otetaan maksasta pieni koepala. PSC on kulultaan vaihteleva, varhaisvaiheessaan tyypillisesti täysin oireeton ja yleensä hitaasti etenevä, eikä tällöin rajoita tavallista elämää. Siihen Suomessa ensisijaisesti käytettävällä lääkkeellä (ursodeoksikoolihappo) on hyvin vähän haittavaikutuksia. Vuosien tutkimuksissa, keskimäärin 12–20 vuoden kuluessa, sappiteiden ahtautuminen voi johtaa maksasolukon vaurioon, maksan toiminnan heikkenemiseen, maksakirroosiin ja sappiteiden syöpään. Tämän vuoksi säännöllinen seuranta, kokeissa ja vastaanotoilla käynti on tärkeää. Näin pyritään Suomessa päättämään, olisiko aika harkita ennalta ehkäisevää maksansiirtoa ennen komplikaatioiden kehittymistä. Maksansiirto on tietenkin iso asia, mutta hoidon tulokset ovat Suomessa erinomaisia. On ymmärrettävää, että sairastuminen krooniseen sairauteen herättää erilaisia pelkoja ja ahdistusta. Riittävä henkilökohtaisen ja tarpeen mukaan toistetun tiedon pyytäminen omalta lääkäriltä tai IBD-hoitajalta antaa tukea. Monille on valtava apu keskustella muiden samojen tunteiden kanssa painivien ja samaa sairautta sairastavien kanssa esimerkiksi potilasyhdistyksen (https://crohnjacolitis.fi) kautta, jotta pystyy mahdollisimman täysipainoiseen ja laadukkaaseen elämään tänään, ilman liian suurta painolastia eilisestä tai huomisesta.  


Onko kipu aina koliitista johtuvaa?

Kysyjällä on haavainen paksusuolentulehdus ja hän kysyy, mistä tietää, ettei vatsakipu ole jotain muuta lääkärin hoitoa vaativaa vaivaa. Haavaiseen paksusuolentulehdukseen liittyvä kipu on useimmille potilaille valitettavan tuttua jo ajalta, joka johti suolistotutkimuksiin. Kipu liittyy yleensä taudin aktiiviin vaiheeseen, jolloin siihen yhdistyy myös muita suolioireita. Useimmiten kipu on kouristavaa ja ruokailun jälkeistä ja/tai ulostamiseen liittyvää. Kipu paikantuu useammin alavatsalle ja vasemmalle, mutta on hyvin yksilöllistä ja riippuu taudin laajuudesta. Kipu voi kestää vaihtelevan ajan, muttei kuitenkaan ole yleensä jatkuvaa ja koko ajan pahenevaa ilman muiden suolioireiden selkeää esilletuloa. Koliitti ei suojele muilta vatsakivun syiltä, joista tavallisin on toiminnallinen suolioire (IBS/irritable bowel syndrome/ärtynyt paksusuoli), jossa tyypillisiä ovat toistuvat, usein päivän mittaan korostuvat, turvottavat ja ruokailuihin yhdistyvät, enemmän alavatsalle ja myös vasempaan kylkikulmaan sijoittuvat kivut, joita ulostaminen usein helpottaa. Pelkässä IBS:ssä ulosteen kalprotektiini ei nouse ja tähystyksessä ei ole tulehdusta. Akuutti, lääkärintutkimuksia nopeasti vaativa vatsakipu on nopeasti, muutaman tunnin aikana alkava kipua, jollaista ei ole ollut aiemmin. Kipu voimistuu ja siihen voi liittyä kuumetta ja oksennuksia, myös ripulia. Salamannopeasti alkanut erittäin kova kipu on hälytysoire. (Esimerkiksi umpilisäkkeen tulehdus alkaa usein epämääräisenä ylävatsapainotteisena ja siirtyy kovenevana, tärähdysarkana oikealle alavatsalle aiheuttaen paikallisen, pinnallisenkin painoarkuuden ja lihasjännityksen. Divertikuliitti taas on vähitellen lisääntyvä vasemmalla alavatsalla, suoliluukuopassa esiintyvä kipu, johon liittyy lämmönnousua (divertikkeleitä alkaa esiintyä lisääntyvästi 50 ikävuoden jälkeen ja niiden olemassaolo on nähty tähystyksessä!). Sappikivitaudissa etenkin oikean kylkikaaren seudulla tai keskellä ylävatsaa melko äkisti alkanut ylävatsakipu saattaa säteillä oikean lapaluun seutuun, aiheuttaa pahoinvointia ja vaikeutta löytää sopivaa asentoa. Virtsatiekivissä koliikkikipu säteilee kyljestä nivusiin (ja kiveksiin) aiheuttaen pahoinvointia ja vaikeuden pysyä paikoillaan. Akuuttia vatsakipua voivat aiheuttaa myös monet muut, mm. gynekologiset, ja jopa vatsan ulkopuoliset syyt.) Lievemmät pitkittyvät tai toistuvat vatsakivut voidaan tutkia ajanvarausvastaanotolla, jolloin muuta kuin oireenmukaista hoitoa vaativia sairauksia selvitetään tarvittaessa jo paljon kertovien taustatietojen ja vatsan tunnustelun lisäksi laboratorio- ja kuvantamistutkimuksin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi toiminnalliset ylävatsavaivat, refluksitauti, keliakia, laktoosi-intoleranssi, mahalaukun tulehdus/mahahaava ja gynekologiset syyt.  


Tavalliset löydökset paksusuolen tähystyksessä

  Kysyjälle on tehty paksusuolen tähystys, jossa on todettu yksi tulehdusmuutos, josta on otettu koepala ja tämä huolettaa. Kysymykseen on vaikea vastata ilman tietoa tutkimuksen syystä, kysyjän oireista ja muista tuloksista (esim. veri- tai ulostenäyte), lähiaikoina käytetyistä lääkkeistä, löydöksen koosta ja sijainnista jne. Tavallisimpia paksusuolen tähystyksessä nähtyjä löydöksiä ovat peräpukamat (peräaukon seudun laskimolaajentumat) ja etenkin ikääntyvillä ihmisillä divertikkelit (suolen seinämän umpipussit/pienet ulospäin pullistuvat suolen seinämän pussit). Molemmat voivat oireilla ja vaatia hoitoa, mutta ne eivät aiheuta esim. syöpää, eivätkä vaadi seurantaa tai toistettuja tähystyksiä. Polyypit ovat suolen limakalvon kasvaimia. Ne voivat olla pienen pieniä nystyjä tai suurempia, muutamien senttimetrien kokoisia. Osa polyypeista on hyvänlaatuista limakalvon liikakasvua (hyperplasiaa), osa on ns. adenoomapolyyppeja, joihin voi liittyä kasvutaipumusta ja edelleen riski muuttua pahanlaatuiseksi syöpäkasvaimeksi. Adenoomapolyypit poistetaan ja niiden määrästä, koosta ja solumuutoksista riippuen päätetään seurantatähystysten tarpeellisuus. On myös muita harvinaisempia polyyppeja. Polyypeissa voi joskus olla pahanlaatuisia solumuutoksia. Paksusuolen syöpä on yleensä selvästi erotettavissa jo tähystyksessä. Tulehduksellisiin suolisairauksiin (IBD) liittyy hyvänlaatuisia tulehduspolyyppeja, jotka muodostuvat tulehtuneesta limakalvosta. Ne saattavat vaatia poiston verenvuodon tai diagnoosin varmistuksen tarpeen vuoksi. IBD:hen liittyy myös hyvänlaatuisia pseudopolyyppeja, jotka ovat tulehtuneen limakalvon paranemisen myötä syntyviä ”arpimuutoksia”. IBD-potilaita seurataan tähystyksin, koska joskus solumuutoksia voi olla myös hyvin normaalin näköisellä limakalvolla. Suolen tulehdusmuutos voi olla paikallista tai laaja-alaista. Tähystyksessä voidaan nähdä punoitusta, turvotusta, verestystä, limaismärkäistä katetta, limakalvon rikkoumaa, aftoja, haavaumia tai haavoja. Suolen tulehduksen syitä on lukuisia: mm. bakteeri- tai virusinfektiot, tulehduskipulääkkeet, iäkkäämmillä verenkiertohäiriöt, IBD. Koepalat ja tarvittaessa ulostenäytteet kertovat tarkemmin tulehduksen syystä. Pienet paikalliset muutokset ovat usein vain reaktiota jollekin suolta ärsyttäneelle tekijälle, jota ei välttämättä saada kiinni. Aivan niin kuin iholla on usein ohimenevää punoitusta tai pientä paikallista ärsytystä. Pienet epäspesifit tulehdusmuutokset suolessa ovat yleensä ohimeneviä ja harvoin suolioireiden syynä.  


Colitis ulcerosa, ulostamiskipu ja verta ulosteessa?

Kysyjällä on alle puoli vuotta sitten todettu paksusuolen loppuosaan painottuva ulseratiivinen koliitti. Ripuli ja vatsakivut ovat mesalatsiinitableteilla ja – paikallishoidolla rauhoittuneet, mutta ulostaminen on edelleen kivuliasta ja ulosteessa on verta. Aktiivissa peräsuolen tulehduksessa (proktiitti) 5-ASA-paikallishoidot (yleisimmin mesalatsiini) ovat ensisijaisia. Tabletit liitetään hoitoon tarvittaessa. Laajemmassa, mutta edelleen paksusuolen vasemmalle puolelle rajoittuvassa aktiivissa taudissa, käytetään joko peräpuikkoja tai suolessa pidemmälle vaikuttavia peräruiskeita tabletteihin yhdistettynä. Eri valmistajien tuotteet eroavat muodon, koostumuksen ja apuaineiden suhteen, joten valmistetta kannattaa kokeilla vaihtaa, jos yksi ei sovi. Myös kortisonivalmisteita on peräruiskeina. Ne eivät ole yksinään mesalatsiinia tehokkaampia, mutta parantavat yhdistelmähoidossa vastetta. Mikäli yhdistämällä 5-ASA-tabletit ja -paikallishoidot sekä kortisonipaikallishoidot ei saada suolta rauhoittumaan eli saavuteta remissiota, voidaan käyttää suun kautta otettavaa kortisonikuuria (samalla on varmistuttava riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista). Tautitilanteesta riippuen voidaan käyttää joko verenkierron kautta vaikuttavaa (systeemistä) tai suolessa vapautuvaa kortisonivalmistetta. Tässä vaiheessa ja viimeistään immunosuppressiivista tai biologista lääkitystä harkittaessa on myös syytä varmistaa, että diagnoosi on oikea ja ettei jokin muu tekijä ole suolitautia pahentamassa. Näitä muita tekijöitä voivat olla esim. ärtyvän paksusuolen oireyhtymä tai bakteeri- tai virusinfektio. Peräsuolen alueen taudissa ja peräaukon kivussa ja verenvuodossa tulee huomioida myös peräpukamat, peräaukon kivuliaat haavaumat (fissuurat), peräaukon seudun fistelit (käytävä ihon pinnalta peräaukon sisäpuolelle tai peräsuoleen) ja mahdollisesti näihin liittyvä paise alueella sekä anaaliseksin kautta välittyvät sukupuolitaudit.  


Niveloireiden esiintyvyys IBD-potilailla

Niveltulehdukset ja -oireet ovat yleisin sekä Crohnin tautiin (CD) että haavaiseen paksusuolentulehdukseen (UC) yhdistyvä suolen ulkopuolinen sairaus (ekstraintestinaalimanifestaatio). Niiden esiintyvyydeksi IBD-potilailla on tutkimuksesta riippuen ilmoitettu 17–39 %. Tarkkaa lukua on vaikea tutkimuksista päätellä, mutta todennäköisesti asetelmat ovat herkästi aliarvioivia ja yli 1/3:sta potilaista puhutaan. Nivelissä voi olla joko tulehdusta (inflammaatiota) tai kipuja ilman silmin, tunnustellen, kuvantaen tai verikokein havaittavia muutoksia. Niveltulehdukset luokitellaan sen mukaan esiintyvätkö ne risti- ja suoliluun liitoksessa (sakroiliitti) ja mahdollisesti lisäksi selkärangassa vai raajojen nivelissä.  Ensin mainittuja esiintyy yhtenevästi sekä CD- että UC-potilailla ja molemmilla sukupuolilla. Jälkimmäiset ovat CD-potilailla ja etenkin paksusuolen Crohnin taudissa yleisempiä. Kuvantamismenetelmin ristisuoliluuliitoksen tulehdusta voidaan todeta jopa 20–50 %:lla potilaista, mutta onneksi vain harvalle, 1–10 %:lle, kehittyy eteneviä, tulehduksen aiheuttamia rakenteellisia muutoksia rankaan. Raajanivelten tulehdusta esiintyy 10–20 %:lla Crohn- ja 5–14 %:lla UC-potilaista. Myös raajaniveliin kehittyvät erosiiviset muutokset ovat IBD-taudeissa harvinaisempia kuin joissain muissa niveltulehdustaudeissa. Raajojen suurten nivelten tulehdukset yhdistyvät yleensä suolitulehduksen aktiivivaiheisiin, pienten nivelten moniniveltulehdukset ovat useimmiten suolen oireilusta riippumattomia. Nivelkipu ilman tulehdusta (arthralgia) on yleistä ja se voi liittyä myös tiopuriinilääkkeiden aloitukseen tai kortikosteroidikuurin lopettamiseen.    


Mistä johtuu ohutsuoliavanneleikkauksen jälkeen jatkuvasti koholla oleva P-Krea-arvo?

Plasman kreatiniinimääritystä (P-Krea) käytetään munuaistoiminnan arviointiin. Kreatiniini on peräisin lihaksista ja se poistuu elimistöstä munuaisten kautta. Lievään munuaisten vajaatoimintaan voi olla monia syitä, joten valitettavasti suoraan tähän kysymykseen en pysty vastaamaan tietämättä tarkemmin potilaan taustoja alkaen iästä ja lihasmassasta ja jatkuen läpi tautihistorian, leikkauksen kulun, lääkityksien ja muiden sairauksien. Munuaisten vajaatoiminta on yleistä sairaalapotilailla yleensäkin ja sitä on todettu joissain tutkimuksissa jopa 15 %:lla sairaalahoidossa olevilla IBD-potilailla. Munuaisten vajaatoimintaa aiheuttavat mm. lääkkeet, röntgenvarjoaineet, suolatasapainohäiriöt, verenvuoto, munuaisten verenkiertohäiriöt, vaikeat tulehdukset (infektiot) ja nestetasapainohäiriö, joka voi johtua nesteen saannin (liian vähäinen) ja menetyksen (liian runsas) välisestä epätasapainosta. IBD-potilailla munuaisten vajaatoiminnan riskejä ovat laaja-alainen ohutsuolen poisto, taudin kesto, ikä ja aiemmat munuaiskivet (jotka ovat Crohn-potilailla vertailuväestöä yleisempiä). IBD-potilailla voi olla myös muita harvinaisempia munuaissairauksia, joita pidetään tautiin liittyvinä suolen ulkopuolisina sairauksina (ekstraintestinaalimanifestaatioina). IBD-tauteihin käytetyistä lääkkeistä siklosporiiniin, sulfasalatsiiniin ja jopa 5-ASA-valmisteisiin liittyvät myös eriasteiset munuaisriskit.      


Kortisoniresistentti colitis ulcerosa

Kysyjällä on haavainen paksusuolen tulehdus ja hän kysyy, kuinka yleistä on, että kortisonilla ei saada suolta rauhoittumaan ja mikä on seuraava vaihtoehto? Kortisonilla tarkoitan tässä systeemisesti vaikuttavaa lääkettä (esim. prednisoni) enkä ns. suoliselektiivisiä valmisteita (esim. budesonidi). On vaikea antaa tarkkaa vastausta siihen, kuinka yleistä kortisonille reagoimattomuus on, koska tutkimusasetelmat ovat hyvin erilaisia. Luvut vaihtelevat 10:stä muutamaan kymmeneen prosenttiin. Mikäli haavainen paksusuolen tulehdus ei reagoi suun kautta otettavalle kortisonille, on pohdittava, onko kokonaislääkitys, 5-ASA mukaan lukien, optimoitu annosmäärien, lääkityksen keston ja valmistemuotojen suhteen ja onko potilas käyttänyt lääkitystä ohjeiden mukaan. Lisäksi on varmistettava, että kyse on yksin haavaisesta paksusuolen tulehduksesta eikä mukana ole sekoittavana tekijänä esim. ärtyvän paksusuolen oireyhtymä, mikrobi-infektio (mm. clostridium difficile- tai jokin muu bakteeri tai cytomegalovirus). Taudin vaikeusaste ja potilaan kokonaistilanne määräävät etenemisen.  Vaihtoehtoja ovat tiopuriinit (atsatiopriini ja merkaptopuriini), joiden vaste saavutetaan vasta viikkojen kuluessa ja biologiset lääkkeet (TNF-alfa salpaaja ja vedolitsumabi). Vaikeassa, sairaalahoitoa vaativassa taudissa, siirrytään suonensisäisesti annettavaan kortisoniin. Tässä vaiheessa viimeistään aloitetaan kuitenkin myös jo muu suolta rauhoittava ja jatkossa pidempään käytettävä lääkitys, joka riippuu potilaasta kokonaisuutena (ikä, muut sairaudet, muut lääkitykset jne.), taudin vaikeudesta ja kestosta sekä aiemmin käytetyistä lääkkeistä. Suomessa käytettäviä lääkkeitä ovat aluksi usein suonensisäinen TNF-alfa salpaaja, kunnes usein samanaikaisesti aloitettu tiopuriinilääkitys alkaa vaikuttaa tai syklosporiini, jonka kanssa myös käytetään tiopuriineja. Jos nämä eivät tehoa, voidaan harkiten kokeilla myös joitain muita, harvemmin käytettyjä biologisia ja immunosuppressiivisia lääkkeitä. Jos lääkkeillä ei saada tautia rauhoittumaan ja pysymään rauhallisena tai lääkkeet aiheuttavat haittavaikutuksia tai potilaan tilanne heikkenee, hoidetaan tauti paksusuolen poistoleikkauksella.


IBD ja alkoholin käyttö

Alkoholinkäytön ja IBD:n yhteyksistä on vähän tutkimuksia. Kontrolloitujen elämäntapatutkimusten tekeminen on runsaiden virhelähteiden ja sekoittavien tekijöiden vuoksi vaikeaa. Vaikka dieetillä näyttää olevan merkitystä IBD:n syntyyn, ei tällaista näyttöä ole alkoholista. Koska IBD:n hoidon tavoitteena on remission ylläpito ja mm. oireisten relapsien esto, olisi toki tärkeää löytää relapseja laukaisevia tekijöitä. Yksittäisiä tutkimuksia on Suomen ulkopuolella tehty: IBD-potilaat, joilla oli inaktiivi tauti, käyttivät alkoholia samalla tavoin kuin muukin väestö. Alkoholi aiheutti IBD-potilaille enemmän suolioireita kuin ärtyneen suolen oireyhtymää poteville. Runsas alkoholin käyttö vaikutti haavaisen paksusuolentulehduksen relapseihin. Alkoholilla voisi toki olettaakin olevan vaikutusta tulehduksellisiin suolistosairauksiin, koska sekä alkoholin kerta- kuin krooninenkin käyttö muokkaavat ihmisen ja suolen puolustus(immuuni)systeemiä ja lisäävät suolen läpäisevyyttä haitallisille tekijöille. Mutta tutkimuksia on siis vähän. On tärkeä muistaa alkoholin mahdolliset yhteisvaikutukset lääkityksen kanssa, alkoholin itsenäiset maksahaitat ja sen lisähaitta muihin maksasairauksiin. Sekä alkoholi että lääkkeistä etenkin tiopuriinit ja metotreksaatti voivat nostaa maksa-arvoja. Veriarvoista ei välttämättä näe kumpi on syypää, mikä vaikeuttaa hoidon suunnittelua. Joitain lääkkeitä, kuten metronidatzoli-antibioottia, ei voi lainkaan käyttää alkoholin kanssa. Alkoholin runsas käyttö huonontaa myös lääkityksen, säännöllisten kontrollien ja yleensä kokonaisvaltaisen oman terveydenhoidon muistamista. Eikä IBD tietenkään suojaa alkoholin runsaan kertakäytön aiheuttamilta oksentelulta, ripulilta, tapaturmariskiltä jne., eikä pitkäaikaisen, liiallisen alkoholinkäytön aiheuttamilta maksavaurioilta, anemialta, ravitsemustilan heikkenemiseltä, sosiaalisilta ongelmilta jne. Ja tähän on pakko korjata yleinen väärinkäsitys: Ei ole olemassa mitään alkoholinkäytön turvallisia rajoja. On vain riskirajat, joiden ylityksen tiedetään tuovan jo kaikille ongelmia – terveyshaittoja voi monille tulla paljon pienemmilläkin annoksilla!  


Haittaako ohutsuolen loppuosan leikkaus D-vitamiinin imeytymistä?

Kirjoitin D-vitamiinista, ihosta ja auringonvalosta kaksi yhä luettavissa olevaa juttua Reunapaikkasivustolle keväällä 2016 kynäillessäni lääkäripalstaa. Mutta aivan tähän en tainnut vastata. D-vitamiinia syntyy iholla auringonvalon vaikutuksesta. Etenkin pohjoisella pallonpuoliskolla D-vitamiinin vähyys on hyvin yleistä. D-vitamiinia saadaan myös ravinnosta ja tarvittaessa eri lääkemuodoissa. D-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, jonka imeytyminen tapahtuu rasvojen tapaan ohutsuolesta, pääosin sen alkuosasta. IBD potilailla ja etenkin Crohn-potilailla todetaan usein alhaisia D-vitamiiniarvoja. Syyt voivat olla samat kuin ”suoliterveillä” ihmisillä – auringonvalon puute ja D-vitamiiniköyhä ravinto.  Lisäksi syynä voivat olla oireiden aiheuttamat muutokset ruokailussa ja dieetissä ja tietenkin laaja-alaisesti tulehtunut tai runsaasti leikattu suoli (ns. lyhytsuolioireyhtymä). Pelkällä ohutsuolen lopun lyhyellä poistolla en usko olevan merkittävää vaikutusta. Osa ihmisistä tarvitsee huomattavasti ravitsemussuosituksia suurempia D-vitamiinilisäannoksia saavuttaakseen luuston kannalta suositeltavat pitoisuudet. Ja D-vitamiinia tarvitaan toki moneen muuhunkin kuin luuston terveyden ylläpitämiseen.  On myös joitain, joskin pieniä, tutkimuksia, jotka viittaisivat Crohnin taudin itsensä, ilman aktiivia tulehdusta, vaikuttavan vitamiinin imeytymiseen.