Marja Lohman
IBD:n seurannasta
08.09.2017
Kesä ohi. Loma loppu. Paluu aikatauluihin, velvollisuuksiin ja kiireisiin. Työ, omat ja perheen harrastukset, hammaslääkäri, verotoimisto, pensasaidan leikkuu ja lenkkitossut pitäisi ostaa. Ja kontrollikäynti poliklinikalla. Ärsyttävä muistutus ärsyttävästä taudista. Ihan turha, lääkkeetkin muistan ottaa.
Miksi käydä vastaanotolla?
Jo sanana kontrollikäynti on vastenmielinen. Mitä siinä kontrolloidaan? Potilastako, että pysyy ruodussa ja tekee ohjeitten mukaan? Nykyään puhutaan enemmin seurannasta ja se lienee oikeampi termi, ja suomeakin.
Seurantakäynneillä seurataan potilaan vointia sekä kroonisen taudin kulkua ja pyritään saamaan taudin hoito mahdollisimman hyväksi ja tehokkaaksi. Seurannassa otetaan lääketieteellisten seikkojen lisäksi huomioon potilaan muu elämäntilanne ja sen hetkiset muut asiat, jotka voivat vaikuttaa taudin hoitoon. Potilas voi myös tuoda esiin kysymyksiään, huoliaan ja toiveitaan. Jutustelu ja oikean informaation saanti puolin ja toisin on tärkeää oikeitten johtopäätösten tekemiseksi. (Ja tässä yhteydessä haluan tuoda esiin puolipoliittisen mielipiteeni myös sanasta potilas. Minusta potilaalla pitää olla oikeus olla potilas. Asiakas tilaa ja ostaa mitä haluaa. Potilaan ei tarvitse ottaa samaa vastuuta ja tietää, mitä tehdä vaan hän voi tuoda ajatuksensa esille ja hoitosuunnitelmat tehdään ammattilaisen kanssa yhdessä tämän koulutukseen, tietämykseen ja taitamukseen nojaten. Mutta tämä on siis vain mielipide ja muutenkin sivuseikka).
Aiemmin koliittien suhteen vastaanottokäyntejä saattoi olla tiheämmin, suolentähystyksiä tehtiin useammin, mutta silti tyydyttiin huonompaan tautitilanteeseen kuin nykyään. Kunhan potilas oli mahdollisimman oireeton ja laboratoriokokeet asialliset.
Nykyään tiedetään, että taudin ennusteen ja esimerkiksi koliitteihin liittyvän syöpäriskin kannalta on tärkeää pyrkiä mahdollisimman täydelliseen remissioon eli taudin sammumiseen, vaikka kokonaan paranemaan koliitteja ei nykytiedoin saadakaan. Oireettomuus ei yksistään riitä, vaan suolen tulisi olla skopiassa pinnaltaan rauhallinen eikä koepaloissakaan saisi olla nähtävillä aktiivia tulehdusta eli puhutaan histologisesta remissiosta. Tämä tietysti vaatii tarkkuutta ja tiukkuutta hoidossa ja seurannassa.
Yleensä potilas tietää kyllä olostaan, milloin suoli ei ole kunnossa. Moni kuitenkin on niin tottunut oireisiin, että vointia pitää hyvänä, vaikka koliitti on selkeästi aktivoitunut. Tai voi todella olla oireeton huolimatta suolessa näkyvästä tulehduksesta. Näittenkin tilanteitten arvioimiseksi seurantakäynnit ovat tarpeen.
Vastaanotolla tarkistetaan vointi, katsotaan laboratoriokokeitten tulokset ja tarvittaessa tehdään suolentähystys. Verikokeista katsotaan verenkuva, lähinnä hemoglobiini: onko suolen limakalvon vuoto tai pitkäaikainen näkymätön tihkuttelu tai lääkityksetkin aiheuttaneet anemiaa. Maksa-arvot Alat ja Afos tarkistetaan. Nämä paljastavat mahdollisia lääkehaittavaikutuksia tai suolisairauksiin liittyviä maksasairauksia, jotka voivat vaikuttaa hyvinkin paljon seuranta- ja hoitokäytäntöihin. Joskus koliitin aktivoituminen ja tulehdus suolessa sinällään nostavat maksa-arvoja. Tietysti arvoja voivat kohottaa myös aivan muut, koliitteihin liittymättömät sairaudet. Munuaisarvo kreatiniini tarkistetaan samoin munuaissairauden tai lääkehaittavaikutuksen toteamiseksi. Vielä katsotaan verinäytteistä tulehdusarvo CRP, joka voi kohota minkä elimistössä olevan tulehduksen vuoksi tahansa, mutta koliiteissa kohoaa yleensä vaikeamman pahenemisvaiheen yhteydessä.
Nämä ovat tavallisimmat seurannassa käytetyt laboratoriokokeet ja perusteluja niille. Viime vuosina on lisäksi käyttöön tullut mahtava mittari: ulosteen kalprotektiinipitoisuus eli f-calpro. Se kertoo melko hyvin suolen tulehdustilanteen ja on vähentänyt skopiatarvetta selkeästi. Onneksi sekä potilaalle että pitkille skopiajonoille. Kalprotektiini ei ole aivan sataprosenttinen, se ei toimi aivan kaikilla potilailla. Lisäksi joskus miettimistä aiheuttaa se, että arvo voi nousta esimerkiksi kunnon hengitystieinfektion yhteydessä, kun suolikanavaan joutuu tulehdussoluja vaikka poskionteloista.
Kolonoskopiajonot ovat lähes kaikissa hoitopaikoissa pitkät eikä turhia tähystyksiä ole varaa määrätä. Kun sellainen on katsottu aiheelliseksi, on se hyvä tehdä. Hyvävointisena voi olla vaikea motivoitua esimerkiksi pitkään jatkuneen koliitin dysplasiaseurantaskopiaan, mutta harvinaisuudestaan huolimatta koliitteihin liittyviä syöpiä joskus löytyy. Onnellista olisi, jos ne löytyisivät ajoissa jo solutason muutoksina.
Koliittiseuranta kuuluu suolitulehdustautien hoitoon. Vastaanotolla poliklinikalla on aikaa käydä läpi asioita ajan kanssa. Tämä on tärkeää erityisesti, kun hoidon suhteen on mietittävää. Ongelmattomissa tilanteissa voi riittää puhelinsoittokin.
Suolistosairauksien esiintyvyys on kasvanut ja seurantojen tarve sitä mukaa lisääntynyt. Erikoislääkäritasolla ei välttämättä pystytä kaikkia koliittipotilaita hoitamaan. Proktiitti- eli peräsuolitulehduspotilaat on hoidettu avoterveydenhuollossa kauan. Rauhallisessa vaiheessa olevia laajempia koliitteja voidaan hyvin siirtää seurantaan työterveyshuoltoon ja terveyskeskuksiin. Tämä on monista koliittipotilaista tuntunut hankalalta, mutta yhteistyössä asiat hoituvat. Vaikka jatkohoito siirretään avosektorille, jäävät puhelinnumerot voimaan!
C-ANPROM/FI/IBDD/0288
01/2023
