Marja Lohman

Lääkäripalsta sai uuden kirjoittajan

09.01.2017

Alkuun kerron jotakin itsestäni, tutustutan teitä. Miten tähän päädyin?

Luettuani pienenä Viisikot olin vakuuttunut siitä, että tulen työskentelemään trapetsitaiteilijana tai leijonankesyttäjänä sirkuksessa. Siellähän kaikki jännittävä tapahtui. Luettuani Kitty-kirjat, ei Hello Kitty, vaan siihen aikaan Kitty lentoemäntä, päätin ilman muuta ryhtyä lentoemännäksi. Tyylikäs ja vaihteleva työ kiehtoi, ja Miamin lennoilla voisi vielä seurailla epäilyttäviä matkustajia ja paljastaa rikollisliigoja. Myöhemmin koulussa tajusin, että elämä ei ole pelkkää seikkailua, vaan jotakin järjellistä pitäisi keksiä. Niinpä päädyin suuntaamaan arkkitehdiksi. Se oli vuosia aivan selvä valinta, kunnes lukion viimeisellä luokalla sain luontoherätyksen ja päätin pyrkiä maa- ja metsätieteelliseen. Olin koulussa aika hiku, ja lähipiirissä kyseltiin lähtisinkö lukemaan lääkäriksi niillä papereilla. En ollut koskaan käynyt sairaalassa, mutta jo tuo kysymys sai desinfiointiaineiden ja lääkkeiden hajun nousemaan sieraimiin, eikä se tuntunut ollenkaan omalta jutulta. En varmaan! Kunnes. Silloinen poikaystäväni (joka tuolla naapurihuoneessa nytkin kolistelee) ehdotti, että pyri lääkikseen. Ja minä pyrin.

Aivan ihmeissäni aloittelin Kuopion silloisessa korkeakoulussa lääketieteen opinnot. Ja innostuin kovin. Oli todella mielenkiintoista syventyä ihmisen biologiaan ja alussa moniin yleissivistäviin aiheisiin. Tosin sosiaalipolitiikka tökki, mutta sekin avautui myöhemmin. Ja entä kun päästiin sairauksiin ja niiden hoitoon – miten mielenkiintoista! Ja tunne siitä, että tietoja voisi käyttää avuksi ja hyödyksi jollekin, oli hieno ja motivoiva. Kun opiskelujen kliinisessä vaiheessa pääsimme mukaan varsinaiseen potilastyöhön, ymmärsin, miten mahtavaan ammattiin olin valmistumassa, vaikka vähän sattumalta valinta olikin tapahtunut. Erilaisten ihmisten kohtaaminen, mukana kulkeminen ja parhaani mukaan auttaminen on ollut hyvin antoisaa ja avartavaa. Salapoliisityöhönkin olen lopulta tavallaan päätynyt, onhan diagnoosin selvittäminen, varsinkin sisätautilääkärille, kuin johtolankojen etsimistä ja oireisiin syyllisen paljastamista. Lääkärin työssä joutuu opiskelemaan ja kehittämään itseään jatkuvasti, se pitää mielenkiinnon yllä.

Se, miten gastroenterologiaan päädyin erikoistumaan, on myös monien käänteiden summa. Tämä erikoisala on monipuolinen; sekä päätä että käsiä tarvitaan. Potilaat ovat hyvin erilaisia, eri ikäisiä ja tautikirjo on laaja. Auttaa voi siis monella tapaa. Joskus tauti voi parantua kerralla, joskus hoitosuhteet muodostuvat pitkiksi ja yhdessä kuljetaan ylä- ja alamäet. Rankkaahan työ joskus on, mutta niinpä se on kaikissa ammateissa. Lippu pysyy korkealla, kun pitää huolen ruuasta ja juomasta, unesta ja yleiskunnosta sekä asenteesta, vapaa-ajasta ja läheisistä. Itse liikun aina kun voin, välillä hyöty- ja välillä pelkästään huvinvuoksiliikuntaa. Ja luen. Ja ruuat maistuvat ja juomat maistuu ja ympärille on siunaantunut mukavaa porukkaa, veri- ja sielunsukulaisia. Tiukoissa paikoissa olen vetäissyt henkeä ja miettinyt. Ja oikein tiukoissa nuo mukavat porukat ovat olleet kultaa kalliimpia.

No, käänteet elämässäni ja ammatinvalintani eivät sen raflaavampaa juonta sisällä. Ehkä se nyt ammatillisesti on ollut erikoinen käänne, että kesken gastroenterologin urani, olin useita vuosia työssä psykiatrian erikoisalalla. Hyvin mielenkiintoinen ja opettavainen oli sekin jakso. Mutta se, mitä poluistani tuumailen on, että elämä on tosi jännää. Kulman takana voi aina olla odottamassa uutta ja mielenkiintoista. Kannattaa ottaa tilaisuudesta vaari ja kokeilla erilaisia asioita. Joidenkin kohdalla on upeaa, että on selkeä päämäärä ja johtotähti, mitä kohti ponnistelee, mutta voi olla hienoa myös haistella tuulia ja hypätä kyytiin. Oma tie löytyy, polut yllättävästikin risteillen. Tänä hektisenä aikana, kun meille tuputetaan sitä ynnä tätä ja vaatimuksia esitetään suuntaan ja toiseen ja ahdetaan meitä tiettyihin odotuksiin ja mukamas-ihanteisiin, kannattaa kuunnella omaa sisintään.

Iloista tammikuuta toivotellen! Marja