Ravitsemusterapeutti Kaisa Seppänen | Reunapaikka

Kaisa Seppänen

Makea kesä

24.06.2019

Piknikeväitä, pillimehuja, visiitti jäätelökioskilla ja siideri aurinkoisella terassilla. Tavanomaisia kesäherkkuja siis. Kesällä otetaan rennommin synkän talven jäljiltä ja nautitaan täysillä kesäfiiliksestä. Useisiin kesähetkiin kuuluu osana myös erilaisia ruokia ja juomia. Grilliherkkuja lukuun ottamatta monet kesäiset napostelut ja juomiset ovat makeita eli sisältävät reilusti sokeria. Nämä kuuluvat kesään, mutta ehkä kuitenkin maltti on valttia niidenkin kanssa, jottei sokerin saanti kasva mielettömän suureksi…

Suuret sokerimäärät voivat haitata elimistön sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa. Lisäksi ne voivat aiheuttaa vatsavaivoja IBD-potilaille. Sokeri sisältää niin sanotusti vain tyhjää energiaa eli siinä on vain nopeasti imeytyvää hiilihydraattia eikä yhtään vitamiineja tai kivennäisaineita. Näin ollen sokeria kannattaa syödä vain kohtuullinen määrä.

Harva meistä syökään sokeria sellaisenaan varsinkaan suuria määriä, mutta sitä on yllättävän paljon joissakin elintarvikkeissa ns. piilosokerina. Sokerin määrää on havainnollistavaa miettiä sokeripaloiksi muutettuna. Esimerkiksi pillimehu sisältää reilut seitsemän sokeripalaa, jäätelötuutti 5-10 sokeripalaa koosta riippuen ja puolen litran makea siideri 16 palaa. Iso limsapullo eli 1,5 litraa limsaa sisältää huikeat 50 palaa sokeria. Juomat kannattaa siis valita vähäsokerisina tai nauttia sokeripitoisia juomia vain harvoin.

Vichyt eli kivennäisvedet ovat myös hyviä vaihtoehtoja kesäjuomiksi. Niidenkin ravintosisältöön on toki hyvä perehtyä hieman tarkemmin. Nykyään markkinoilla on myös monia ns. mehuvichyjä, joissa osa juomasta on mehua ja osa vichyä. Näin ollen nekin sisältävät sokeria. Kannattaa siis suosia energiattomia kivennäisvesiä, joissa ei ole mehua joukossa. Janojuomaksi on suositeltavaa valita tavallista vettä hammasterveydenkin kannalta, jotta hampaat eivät kärsi juomien sokereista tai hapoista aterioiden välillä. Melko säännöllistä ateriarytmiä on myös suositeltavaa noudattaa kesälläkin jatkuvan napostelun sijaan. Tiheä napostelu altistaa toistuville happohyökkäyksille ja vaikeuttaa painonhallintaa.

Suomen kesäaurinko kypsyttää monia ihania marjoja ja hedelmiä meille nautittavaksi. Kesällä ne ovat kohtuuhintaisia tai jopa ilmaisia itse poimien metsästä. Kannattaa siis käyttää hyväksi luonnon antimia niin reissussa kuin kotona ruokaillessakin. Tuoreet mansikat ja pulleat herneenpalot ovat piknikeväiden aatelia!

Toivotan teille kaikille lukijoille oikein aurinkoista, maistuvaa ja stressitöntä kesää. Usein IBD-vatsakin voi paremmin lomaillessa, kun stressi on vähäisempää ja mieli on kepeä.

 

C-ANPROM/FI/ENTY/0106
11/2022