Altistaako IBD-tauti ravintoaineiden puutokselle?
Koska tulehdukselliseen suolistosairauteen liittyy usein ripulia ja monenlaisia muita maha-suolikanavan oireita, saattaa epäilyttää, imeytyvätkö ravintoaineet syödystä ruoasta (etenkin, jos ruoka-aineet eivät juuri muuta ulkonäköään kulkiessaan maha-suolikanavan läpi). Myös riski erilaisten puutostilojen kehittymiselle voi huolettaa. Ravintoainepuutoksien kehittymiselle altistaa niukaksi ja yksipuoliseksi jäävä ravinnonsaanti, joka voi olla seurausta aktiiviin tautiin liittyvästä ruokahaluttomuudesta. Varsinaiset imeytymishäiriötkin ovat mahdollisia, erityisesti…
Ravitsemusterapeutin palsta | 13. maaliskuun 2018Vatsakipu ja muuttunut suolen toiminta – IBD, IBS vai molemmat?
Kroonisesta tulehduksellisesta suolisairaudesta, Inflammatory Bowel Disease (IBD) kärsivillä, saattaa olla vatsavaivoja, jotka eivät liity suoliston tulehdukseen. Vatsa vaivaa vaikka tähystyksessä ei löytynyt mitään poikkeavaa. Tällaisia tuntemuksia on ajoittain kaikilla ihmisillä. Jos oireet ovat hankalia ja kestävät riittävän pitkään, puhutaan ärtyvän suolen oireyhtymästä, englanniksi Irritable Bowel Syndrome (IBS). IBS:n oireistoon kuuluu pitkittynyt toistuva vatsakipu, joka tyypillisesti…
Lääkäripalsta | 12. maaliskuun 2018IBD ja avanne
IBD:n sanotaan olevan hiljainen ja näkymätön sairaus. Vaikka oma olo olisi kuinka kurja ja jatkuva väsymys painaa päälle, ei sitä välttämättä kukaan huomaa. Kun sairauden tila johtaa avanneleikkaukseen, tulee siitä vääjäämättä ainakin jollain tapaa näkyvä. Joka tapauksessa vaikutukset ulottuvat huomattavasti laajemmalle, on puoliso, perhe, ystävät ja työ sekä arjen tuomat haasteet. Vaikka avanne on monelle…
IBD-hoitajan palsta | 9. maaliskuun 2018Huolehdi riittävästä ja kunnollisesta unesta
Riittävä, kunnollinen uni on tärkeää yleisterveyden kannalta, ja sen avulla pysyt mahdollisimman hyvässä kunnossa. IBD voi kuitenkin toisinaan häiritä unta. Huonosti nukkuminen voi johtua esimerkiksi kivusta, turvotuksesta tai toistuvasta tarpeesta käydä vessassa. Unen puute voi aiheuttaa väsymystä päivällä, mikä puolestaan voi heikentää toimintakykyä, mielialaa ja keskittymistä. Myös uupumuksen ja unen välillä on vahva yhteys. Lisäksi…
IBD:n kanssa | 2. maaliskuun 2018
Viimeisimmät kommentit