Luut lujiksi liikkuen ja monipuolisella ravitsemuksella
Liikunta on tärkeää kaiken ikäisenä luuston terveyden kannalta. Liikkuminen vahvistaa ja ylläpitää luun vahvuutta niin lapsilla kuin aikuisilla. Lisäksi liikunta ehkäisee luuston heikkenemistä ikääntyessä. Iäkkäillä kaatumisesta johtuvia murtumia ehkäisee liikunta, joka kehittää kehon hallintaa, tasapainoa, lihasvoimaa ja liikkumisvarmuutta. Luusto on elävää kudosta, joka uusiutuu läpi elämän. Voit vahvistaa itse luustoasi liikkumalla ja syömällä monipuolisesti. Luustoterveyden…
IBD-hoitajan palsta | 20. tammikuun 2022IBD, ylipaino ja lääkärit
Käsi ylös hep, jos IBD on suoraan tai epäsuorasti vaikuttanut painoosi kumpaan suuntaan tahansa! Veikkaan, että nousi aika monta kättä. Oma kokemukseni on painon noususta, vaikka tiedän että joillakin toisilla käy toisinpäin. Olen aiemmin kirjoittanut siitä, miten painoni lähti nousuun kortisonilääkityksen aikana. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että jämähdin sohvan nurkkaan sivuoireiden, mm. voimakkaan hengenahdistuksen…
Blogi | 18. tammikuun 2022Neljä vuotta vapaaehtoisena IBD:n parissa
Olen nyt neljä vuotta roikkunut IBD ja muut suolistosairaudet ry:n vapaaehtoisten listoilla. Olen ollut nuorisotiimissä, vetänyt hetken Pohjois-Karjalan alueellisia kokoontumisia ja antanut vertaistukea sitä tarvitseville puhelimessa. Antoisia hetkiä lyhyessä ajassa, pakko sanoa. Nyt kun ikäni ylittää kohta nuorison määritelmän, aioin eläköityä ainakin nuorten tapahtumien järjestämisestä yhdistyksessä. Paljon jäi käteen. Tässä niistä muutama: 1. Tapasin vapaaehtoisurani…
Blogi | 11. tammikuun 2022Aikasyöppö suolistosairaus
IBD vie aikaa. Aivan hävyttömästi. Se ei ainoastaan lukitse kantajaansa vessaan tunneiksi päivässä, vaan suoranaisesti varastaa hetkiä elämästämme. Sijoittajille tuttu fear of missing out ei ole IBD-potilaille vain paperikätistä hätäilyä, vaan puhdasta missaamista. Olen vessan oven läpi kuullut ainakin yhden uudenvuoden laskennan keskiyöllä, yhden syntymäpäivälaulun ja noin 78 Suomen jääkiekkomaajoukkueen arvokisamaalia. Ei niin suuria asioita,…
Blogi | 4. tammikuun 2022
Viimeisimmät kommentit