Conny Karlsson

Aurinko ja lämpö hyvinvoinnin lähteenä

10.05.2018

IBD ja matkustusIBD ja urheilu

Vuodesta 1994 lähtien olen käynyt joka kevät etelän lämmössä, kahdesta viikosta jopa kahdeksaan viikkoon. Syy tähän on tietysti urheilulajini yleisurheilu ja kuulantyöntö, joissa on tapana käydä keväisin etelän lämmössä harjoitusleireillä.  

Syitä, miksi yleisurheilijat hakeutuvat keväisin etelän lämpöön on monia, mutta yksi tärkeimmistä on se tosiasia, että Suomessa on yleensä kylmä kevät ja matkustamalla etelään pääsemme kesäisiin olosuhteisiin harjoittelemaan aikaisemmin kuin jos jäisimme Suomeen. Kroppa ja lihakset palautuvat lämmössä ja auringossa nopeammin rasituksesta ja minä huomasin tämän todella selkeästi joka kerta, kun keväällä lähdin etelään harjoittelemaan. 

Diagnoosini CU sain syksyllä 2003, vaikka oireita oli ollut jo paljon aikaisemmin. Todennäköisesti sairauden johdosta minulla oli pitkiä aikoja veto hieman pois, väsytti tavallista enemmän eikä harjoittelusta meinannut tulla mitään. Varsinaisia akuutteja ei ollut, eikä minulla ole esimerkiksi koskaan ollut veristä ripulia, mutta nämä väsymysjaksot olivat kai mun ”akuutit”. Etelään lähtö harjoittelemaan piristi kuitenkin aina ja jos oli väsymysjakso päällä, niin tuntui, että lämmössä ja auringossa se hävisi aika nopeasti. 

Nyt uran jälkeen olen käynyt etelässä valmentajana, ja vaikka en erityisen paljon itse harjoittele enää, niin silti yleistila ja vointi mielestäni paranevat edelleen, kun pääsen lämpöön. Vaikka minulla ei ole enää sairasta suolta, vaan avanne, niin jotenkin tuntuu, että tarvitsen aurinkoa ja lämpöä. Nautin myös kesäisin silloin, kun melkein kaikki muut valittavat liian kuumia kelejä. Liittyykö tämä sitten mitenkään sairauteen, vai onko se vain minun ”luonteenpiirteeni”? Tiedä häntä. Mutta oikein lämmintä ja aurinkoista kesää toivon ihan kaikille!