Anu

Avoimuus luo hyvinvointia

19.05.2021

IBD ja kipuIBD ja vertaistuki

Vuoden 2021 teema ’Avoimuus luo hyvinvointia’ Maailman IBD -päivän ympärillä on hyvin valittu. Avoimuus ”hys hys -sairauden” ympärillä on tärkeä osa yksilöllistä hyvinvointia. Ei ole häpeää, ei ole hyssyteltävää. On vain ihmisten inhimillistä erilaisuutta.

Itse olen heti Crohnin taudin diagnoosin saatuani ollut avoin sairaudestani, sen oireista ja vaikutuksista. En ole salannut sairautta, mutta en toki ole huudellutkaan siitä kylillä mitenkään kovaan ääneen. Töissä kerroin heti diagnoosista ja se onkin helpottanut työssä selviytymistä. Työni on aikataulutettua sekä hektistä, siinä ei ole sijaa suolistosairaudelle. Välillä olen ollut pitkilläkin sairaslomilla, mutta töihin paluu on ollut helpompaa, kun on voinut avoimesti kertoa sairaudesta työkavereille.

Vaikka olen ollut avoin sairaudestani, ei avoimuus aina ole helpolta tuntunut. Välillä olen miettinyt, että muu maailma suhtautuu sairauteeni rennommin ja huolettomammin kuin minä itse. Usein sitä onkin itse se ongelman luoja. Oman pään sisällä luodut ajatukset ja esteet voivat nousta muureiksi muun maailman ja itsensä välille. Ne voivat olla pieniä tai suuria. Usein ne ovat alun perin pieniä, ja paisuvat pikkuhiljaa suuremmiksi ja suuremmiksi. Omien ajatusten ja esterakenteiden paisumisen pysäyttäminen on välillä haastavaa, töitäkin sen eteen on tehtävä. Ajatusten mahti ja voima on iso.

Muurien yli täytyy välillä ponnistella, hyppiä yli aitojen ja esteiden, lyödä tiiliskiviä lekalla. Vain siten todellinen avoimuus on mahdollista. Oman sisäisen puheen esteet ja muurit ylitettyään on valmis rehelliseen avoimuuteen, joka lopulta kantaa pitkälle elämässä.

Näinhän se on todellisuudessa vähän kaikessa. Ihminen on itse itselleen pahin esteiden ja muurien rakentaja. En ole törmännyt yhteenkään ihmiseen, joka ei olisi ymmärtänyt sairauttani jollain tasolla, kun siitä on rehellisesti ja avoimesti keskusteltu. Kukaan ei ole tuominnut. On vain ollut myötätuntoisia ihmisiä. Mielikuva terveiden ihmisten maailmasta on niin vahva, että on pelottavaa sen edessä kertoa omista heikkouksista. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, ainakin pienissä annoksissa, avaamaan sielun sopukoita. Sitä voi yllättyä, niin kuin minulle on käynyt.

Hyvää maailman IBD -päivää. Ollaan avoimia ja rehellisiä yhdessä.