Henna-Maria

Deittailu, seksuaalisuus ja Suoli Suorana -podcast

11.10.2019

IBD ja vertaistukiIBD ja ystävät

Osa saattaa tietääkin, että olen ollut mukana Suoli Suorana-podcastin teossa. Niille, jotka eivät tiedä, Suoli Suorana on Crohn ja Colitis ry:n ja Takedan yhteistyönä tekemä podcast-sarja elämästä IBD:n kanssa. Olemme Simon kanssa podcastin vakioäänet ja jokaiseen jaksoon kuuluu lisäksi asiantuntijan osio, jossa vieraileva asiantuntija antaa näkökulmansa. Viime kevään aikana julkaistu ensimmäinen kausi sisältää viisi jaksoa, jotka ovat kuunneltavissa yhdistyksen SoundCloudista ja nyt myös Spotifystä.

Nyt syksyllä starttasi podcast-sarjan toinen kausi. Ajattelin blogeissa avata jokaisen jakson aihetta vielä tarkemmin omasta näkökulmastani ja omien kokemuksieni pohjalta. Ensimmäinen jakso tuli ulos tällä viikolla 8.10. Aiheena on deittailu, seksi ja seksuaalisuus.

Olen ollut nykyisessä parisuhteessani melkein kymmenen vuotta. Seurustelun alkuvaiheessa tauti oli ollut jo jonkin aikaa epävakaana ja akuutteja vaiheita oli ollut useampia. Ajattelin, että helpointa on kertoa jo suhteen varhaisessa vaiheessa tälle uudelle ihmiselle elämässäni ja että minulla on tällainen sairaus. Tietenkään en kertonut ihan kaikkea mitä sairaus todellisuudessa on, mutta yleisellä tasolla kuitenkin. Olin sairastanut Crohnin tautia noin viisi vuotta, kun tapasimme ja olin jo aika sujut sairauden ja itseni kanssa. Kerroin sairaudesta melko suoraan siinä vaiheessa kaikille, ketkä kysyivät ja nykyään jopa kyselemättäkin. Minusta se on hyvä tapa selvitä elämästä sairauden kanssa. Aina en kuitenkaan ole ajatellut asiaa näin. Ennen nykyistä suhdettani, kun olin lyhyemmissä parisuhteissa, en nähnyt tarvetta kertoa toiselle osapuolelle sairaudesta. Osasyynä oli varmasti se, ettei suhteen aikana sairaus ollut aktiivinen. Isoin syy oli kuitenkin epävarmuus itsestä sekä siitä, mitä toinen ajattelisi asiasta. On helppo sanoa, että paras kertoa heti ja puhua suoraan, mutta ei se loppujen lopuksi ole aivan niin helppoa. Kertominen on pelottavaa. Miten toinen reagoi? Menetänkö löytämäni ihmisen nyt? Ja suoraan sanottuna sitä pelkää kertoa paskovansa hallitsemattomasti aina välillä – kuka nyt haluaisi kuulla sellaista mahdolliselta petikaverilta?

Tilanteita ja ihmisiä pitäisi osata lukea. Onko tästä tulossa mitään? Haluanko olla tämän henkilön kanssa pidempään? Haluanko jakaa arkea ja salaisuuksia hänelle? Jos ja kun on itse ensin miettinyt mitä haluaa suhteelta, voi alkaa miettiä, mitä ja milloin toiselle voisi kertoa. Jos suhde vaikuttaa siltä, ettei se etene kauheasti makuuhuonetta pidemmälle, niin ei välttämättä ole tarpeellista paljastaa ihan koko sairauskertomustaan. Mutta jos haluaa viettää toisen kanssa aikaa muutenkin kuin vain silloin tällöin, on hyvä kertoa edes jotain. Toinen voi osata auttaa kuuntelemalla tai vaikka vaan olemalla vieressä. Sitäkin tarvitsee usein. Eikä koskaan tiedä, vaikka toisen täti tai joukkuekaveri sairastaisi myös IBD:tä.

Olen onnekas, kun olen löytänyt vierelleni ihmisen, joka auttaa, lohduttaa ja parhaansa mukaan parantaa, kun on huono päivä. Monilla ei ole niin hyvin asiat. Parisuhteen aloittamista pelätään eikä ole itseluottamusta aloittaa parisuhdetta. Ajatellaan, että kuka haluaa sairaan ihmisen itselleen riesaksi ja huoleksi. Tulee hieman paha mieli miettiessä, että joku ajattelee näin. Parisuhteen aloittaminen ja siinä oleminen voi olla vaikeaa, oli kroonista sairautta tai ei. Ennen kaikkea tärkeintä on, että ympärilläsi on sellaisia ihmisiä, joiden läsnäolo saa mielesi nousemaan, vaikka vointisi olisi kuinka huono tahansa.

Suoli Suorana podcastin toisen kauden ensimmäinen jakso löytyy Crohn ja Colitis ry:n SoundCloudista ja Spotifysta. Käy kuuntelemassa jakso.