IBD blogi Johanna

Johanna

Ei pysty, maha vähän huonona

21.01.2021

IBD ja vertaistuki

Olen virallisesti sairastanut colitista nyt reilut kolme vuotta. Mahavaivainen olen kuitenkin ollut lähes koko elämäni. Pohdin tässä vähän aikaa sitten, miten monta hyvää juttua parin päivän telttaretkeilystä aina parin tunnin teatteriesitykseen olen joutunut skippaamaan vatsani huonon kunnon vuoksi. Kyllä niitä monta on.

Ehkäpä kaikkein ärsyttävintä tässä sairaudessa on (ainakin omalla kohdallani) se, että kunto vaihtelee usein ja pääosin ennalta-arvaamattomasti. Juuri kun maha on ollut muutaman viikon hyvänä ja on aikeissa tehdä sitä, tätä ja tuota, niin vaivat ilmoittavat itsestään. Yhtäkkiä vessassa saakin rampata ruikulla sen verran tiuhaan, että kolmen tunnin elokuvan katsominen täpötäydessä salissa tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Suurimmassa osassa tällaisista tapauksista harmittaa ihan vietävästi. Olen kuitenkin huomannut, että välillä jopa huokaisen helpotuksesta, kun ei tarvitse lähteä mihinkään. Tämä on outoa, mutta mielestäni kertoo jostakin jotain hyvin tärkeää.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä tietoisemmaksi tulen siitä, että niin sanotut kivat ja mukavatkin asiat saattavat aiheuttaa stressiä ja väsymystä. Omalla kohdallani esimerkiksi työni ei itsessään juurikaan aiheuta väsymystä ja stressiä, vaan se, etten osaa palautua töistä enkä rentoutua ja rauhoittua vapaa-ajalla. Aina on jonkin sortin kissanristiäisiä tai jonkin sortin projekteja esimerkiksi kodin, puutarhan tai oman itsensä kehittämisen kanssa. Sen olen huomannut, että mitä enemmän on hulinaa ja hälinää, sitä huonommin mahani voi.

Korona on saanut monet pohtimaan elämäänsä monelta eri kantilta. Kun kahvilatreffit ystävien kanssa tai leikkitreffit tuttujen lapsiperheiden kanssa peruuntuivat viime vuonna lähes täysin, oli aikaa olla kotona ihan rauhassa ihan luvan perästä. Vatsan vointi on ollut niin ja näin, mutta tämä tietynlainen rauha on jollain tasolla ja jostain syystä tuntunut tekevän voinnilleni ihan hyvää.

Ei siinä, odotan kyllä todella paljon paluuta “normaaliin” elämään. Onhan sitä kaiken edellä mainitun lisäksi tajunnut myös sen, että läheiset ihmiset ja ylipäätään muiden ihmisten seura tekee hyvää. Aion kuitenkin jatkossa kiinnittää huomiota enemmän siihen, millaisen tahdin ja tapahtumien määrän vatsani ja oloni kestää. Ehkä minun ei tarvitse odottaa sitä, että saan ja voin perua jonkin jutun vatsani huonon voinnin varjolla. Oli mahani hyvässä tai huonossa kunnossa, voin aina sanoa ei ja jäädä kotiin, jos siltä tuntuu.