IBD blogi Johanna

Johanna

Hankala vieras

16.04.2020

Olen ollut hankala yökyläilyvieras niin kauan kuin muistan – ainakin itseni mielestä. Isäntäväen mentyä nukkumaan olen hiippaillut ja ottanut kaikista kovaäänisistä seinäkelloista patterit pois. En pysty nukkumaan kellon tikityksessä. Tapa herättää lähes aina hilpeyttä, ja onpa tässä vuosien varrella osa jo ottanut kellot pois seinistä ennen kuin saavun vieraisille. Sen sijaan hilpeyttä ei tunnu herättävän vaihtuvat dieettini ja ruokavalioni. “Ai, etkö tätäkään pysty syömään?”

“Ei kiitos, juuri nyt en ota jäätelöä.”

“Mutta etkös viime kerralla syönyt jätskiä? Kunhan se vaan oli laktoositonta.”

“Joo, mutta nyt olen kokonaan maidottomalla.”

“Okei, mites nämä keksit?”

“En mä uskalla, ne eivät ole gluteenittomia.”

“Okei. Eli mitkä sulle nyt sitten käyvät ja mitkä ei? Tietää seuraavalla kerralla.”

Voi, niinpä, sanopa, sen kun tietäisi mitkä milloinkin sopivat ja mitkä eivät.

Yllä kuvatun kaltaisia tilanteita on colitikseen sairastumiseni jälkeen ollut useita. Sen lisäksi että koen olevani hankala vieras ruokapöydässä, koen huonoa omatuntoa myös siinä, että tiedän ystävieni oikeasti vaivaantuvan siitä, kun he eivät voi tarjota minulle mitään sopivaa. Olisi niin helppoa ilmoittaa jotkut tietyt ruoka-aineet, jotka olisivat aina pannassa. Mutta kun vatsani voi hyvin, siedän paremmin lähes mitä vaan. Kun sitten on huono vaihe päällä, karsittavaa löytyy niin, että joskus esimerkiksi joissakin juhlissa tyydyn vain teekupposeen. Esimerkiksi raskaana ollessani vatsani ja suolistoni olivat kuin terästä: pystyin syömään ihan mitä vaan ilman huonoja seurauksia. En voinut vastustaa 5-vuotiaan Nikopetterikalevin herkullista syntymäpäivätäytekakkua, vaikka se sisälsi sekä maitoa että gluteenia – juuri niitä aineita, joista edellisillä Maijaleenaorvokin synttärikahveilla olin kohteliaasti kieltäytynyt.

Olen harkinnut ja parille hyvälle ystävälleni todennut, että voin jatkossa tuoda kyläilyreissulle omat herkkuni, koska tiedän mitä milloinkin syön. Minulle tämä ei olisi mikään ongelma, mutta tunnistan kyllä piston emännöimisen tai isännöimisen makuun pääsevän ystäväni sydämessä: kyllähän sitä lähes jokainen haluaisi tarjota sellaisia ruokia ja herkkuja, joista edes jotkut kävisivät “vaikealle ja nirsolle” vieraalle.

Kun sairastuin, ajattelin, että hankalaa yökyläilemässä tulee olemaan myös uusi iltarutiinini: peräpuikon laittaminen yöksi. Onneksi pian kuitenkin tajusin, että se onnistuu täysin niin, ettei isäntäparin tarvitse sillä päätään vaivata. Iltapisuilla ja -pesuilla puikko toilettilaukusta käteen ja sitten yksin pimeässä peiton alla sujauttaa puikko sinne minne päivä ei paista.