Elina

IBD ja tietoisuuden merkitys

26.12.2019

IBD ja vertaistuki

IBD:tä sairastavana olen huomannut, miten valtavasti sairastavan elämää helpottaa, kun ihmisten tietoisuus sairaudesta lisääntyy. Kun sairaus on pahana, se vie kaikki voimat ja silloin ihmisten ymmärtämättömyys tuntuu todella pahalta. Tuki ja ymmärrys on valtavan tärkeää. 

Kun sain Crohnin tauti diagnoosin vuonna 2015, ollessani 15-vuotias, häpeä ja salailu oli osa arkeani. Kukapa teini tahtoisi olla erilainen kuin muut tai poiketa massasta? Pian kuitenkin oivalsin, miten valtavan tärkeää avoimuus on varsinkin IBD:n kohdalla – sairaus kun ei näy ulospäin. Tietoisuuden lisääminen salailemalla on varsin hankalaa. 

Vaikeina aikoina kaikki voimavarat menevät tilanteesta selviämiseen ja parantumiseen. Silloin arkea vaikeuttaa, jos joutuu jatkuvasti selittelemään itseään tai potemaan huonoa omatuntoa sairauden takia. Onneksi tietoisuus IBD:stä lisääntyy huimaa vauhtia, ja yhä harvemmin kohtaa mitään negatiivista.  

Diagnoosin saamisen jälkeen meni hetki ymmärtää, että sairaus on osa minua eikä sitä tarvitse hävetä. Ihmisten on helpompi tietää mistä on kyse, kun tilanteesta puhuu avoimesti häpeilemättä.