Reunapaikka IBD-blogi

Sirpa

Kakkahäpeä

15.08.2019

IBD ja vertaistuki

Tiedätkö sen tunteen, kun julkisessa vessassa on aivan hiljaista ja pitäisi kakata? Tiedät, että jossain toisessa kopissa on joku muu, joka kuulee kaikki pierut, plörinät ja molskahdukset. Ai että sitä häpeän määrää.

Ehkä laitat hieman vessapaperia ensin pönttöön tai hanasta vettä valumaan, jos sellainen on mahdollista. Saatat ehkä jopa taitella paperia äänenvaimentimeksi ja päästellä pahimmat pierut siihen, jotta kukaan ei vaan kuulisi sinun olevan kakalla.

Sitten on vielä ne hajut! Kakkahan tunnetusti haisee ja ripuli se vasta haiseekin. Et ainakaan voi poistua kopista ennen kuin uskot samaan aikaan asioineiden lähteneen.

Minä olin ennen tuollainen. Oli ihan äärettömän noloa kakata julkisessa wc:ssä. Äänillä ja hajuilla. Tuntui, ettei kukaan muu maailmassa käy kakalla kuin minä.

Sitten tuli IBD. Jouduin käymään niin paljon ja usein kaikenlaisissa paikoissa kakalla, että häpeälle ei vain enää ollut energiaa ja siten sijaa. Tajusin kolmekymppisenä vessan olevan juuri sitä varten, että siellä käydään kakalla! Siksihän se on Hotelli Helpotus eikä Hotelli Häpeä.

Nykyään olen täysin häpeämätön kakkaaja. Pieren, plörisen ja molskauttelen juuri niin paljon kuin on tarvis, jotta oloni helpottuu. En jaksa välittää ällöttääkö tai huvittaako jotakuta toista siellä vessassa. Olen kakalla ihan oikeassa paikassa.

Toisinaan kuulen jossain toisessa kopissa häpeäjän. Hän valuttaa vettä tai yrittää päästellä ilmat äänettömästi ulos. Tunnen sympatiaa ja tekisi mieli huutaa, että antaa tulla vaan!

Ehkä se kuitenkin tekisi minusta kakkahullun.