Reunapaikka IBD-blogi

Sirpa

Käsityömörkö ja kuinka sen selätin

15.11.2018

IBD ja vertaistuki

Oletko sairastumisen myötä aloittanut jonkin uuden harrastuksen? Minä olen!

En ole koskaan ollut niin sanottu käsityöihminen. Minussa kehittyi suuri vastenmielisyys koko touhua vastaan peruskoulussa, kun tyttöjä ei päästetty puutyöhön, vaan oli pakko ommella ja neuloa villasukkaa. Osoitin mieltäni neulomalla sitä samaa villasukkaa koko ala-asteen ajan. Se olikin ainoa neulomani melkein kokonainen villasukka ihan tänne aikuisuuteen asti.

Sitten sairastuin ja elämä kutistui neljän seinän sisälle kotiin. Oli tunne, että minusta ei ole mihinkään enkä pysty mihinkään. Eräänä päivänä pöntöllä istuessa ja Youtubea selatessa eksyin käsityöaiheiselle kanavalle, jossa opetettiin neulomaan. Ajattelin, että ehkä nyt tekisin loppuun asti yhden villasukkaparin, selättäisin sen lapsuudessa syntyneen käsityömörön. Neulominen ei vaatisi juurikaan voimia ja sen voisi laskea käsistään nopeasti, jos tulee kiire vessaan. Olisipa ainakin jotain tekemistä. Niinpä kaivelin kätköistä jotain ikivanhaa, virttynyttä lankaa ja eriparia olevat metalliset puikot, ja aloin videon ohjaamana neulomaan. Voi sitä silmukkapakojen ja kirosanojen määrää! Neuloin ensimmäistä villasukkaa varmaan kaksi viikkoa. Neuloin ja purin ja neuloin ja kirosin, mutta villasukka siitä lopulta tuli! Sain ährättyä sille parinkin ja niinpä kohta saatoin istuskella pöntöllä itse tehdyt villasukat jalassa. Olin aika ylpeä itsestäni.

Vaikka neulontatyö eteni hitaasti ja sain mittasuhteiltaan järjettömiä raivokohtauksia niitä sukkia neuloessa, oli se silti parempaa kuin olla tekemättä mitään. En ajatellut sairautta, kun keskityin tekemään käsilläni jotain. Tein toisenkin sukkaparin ja monta sen jälkeen, aloin muistamaan kaavan ulkoa ja lopulta uskalsin tehdä muillekin sukkia. Kotiin syntyi villasukkatehdas. Kun sitten villasukkatehdas oli pyörinyt täydellä höyryllä joitain kuukausia ja tekeminen alkoi maistumaan puulta, lisäsin tuotantoon myös lapaset. Tein lapasia kaikille sukulaisille, halusivat tai eivät. Lopulta tartuin myös virkkuukoukkuun ja kirjontaneulaan, ja nyt sanon itseäni ihan ylpeästi käsityöihmiseksi. Neulon, virkkaan tai kirjon jotain melkein joka päivä. Tällä hetkellä virkkaan mandalakuvioista peittoa ja joka joulu läheisillä on ainakin yksi pehmeä paketti. Melkein kaiken olen oppinut pelkästään katsomalla videoita netistä.

Käsitöistä on tullut minulle rakas harrastus, rakkaampi kuin mistään muusta harrastuksesta aiemmin. Löysin samalla ihan uuden tavan opetella asioita. Opettelen parhaillaan kiinaa netistä löytyvien videoiden avulla ja innokkaana ruokaharrastajana olen loihtinut aikamoisia aterioita netin kokkikanavien inspiroimana.

Tuntuu, että maailmani onkin laajentunut valtavasti, vaikka se oli vaarassa supistua kamalan pieneksi, vessan kokoiseksi paikaksi.

Toivon, että sinäkin olet löytänyt sairauden myötä elämääsi myös jotain hyvää.