Ida

Liikunnan merkitys

10.01.2019

IBD ja urheiluIBD ja vertaistuki

Olen aina ollut liikunnallinen ja harrastanut milloin mitäkin. Kun sain diagnoosin sairaudestani, lääkärini oli ehdottomasti sitä mieltä, että liikuntaa tulisi vähentää. Syynä oli tietenkin se, että suolistossa oli vaikea tulehdus päällä ja ensimmäiset kortisoniannokset olivat isoja. Itse en tuolloin ymmärtänyt kortisoneista tai sen haittavaikutuksista enkä halunnut oikein toteuttaa tätä lääkärin pyyntöä. En halunnut hyväksyä koko sairautta ja koin epäreiluna ajatuksen, että liikunta, joka oli minulle elämäni peruspilari, vietäisiin pois.

Tietysti sairauden ollessaan pahimmillaan oli pakko hiljentää tahtia ja keskittyä tulehduksen rauhoittamiseen.  Oli päiviä, jolloin pelkkä rappusten nousu tuntui liian raskaalta, ja olikin vaikea ymmärtää, miksi oma keho ei toiminut kuten normaalisti.

Kuntosalitreenin oli oltava kevyempää ja aerobisempaa kuin painoilla tehtävä, sillä omalla kropallani ei vain ollut voimia kehittää lihaskuntoa samalla tavalla kuin terveellä kropalla. Muistan kuinka väsymyksestäkin huolimatta olin todella armoton itselleni, mitä en enää nykypäivänä olisi, sillä tiedostan paremmin mistä on oikeasti kyse. Olen oppinut lukemaan omia oireitani, kunnioittamaan myös palautumisen tärkeyttä ja olemaan armollisempi. Hyväksyn faktan, että voi olla päiviä tai jaksoja, jolloin kroppa kaipaa tiukan treenin sijaan lepoa.

Koen kuitenkin, että liikunnan kokonaan pois jättäminen, ainakaan itselläni, ei ole välttämättä hyvä idea, jos mahdollisuutta vain liikuntaan on. Pidemmän päälle se on auttanut, että peruskuntoni on hyvä ja pystyn pitämään liikunnan mukana aina jollain tasolla. Jos ei salitreenin muodossa, niin jollain muulla tavalla.

Vaikka sairauteni on voinut joissain tilanteissa hidastaa liikunnan harrastamista, ei se kuitenkaan ole sitä täysin estänyt. Liikunta ei olekaan minulle vain tapa pitää keho kunnossa, vaan myös ”terapiaa”. Saan purettua liikuntaan niin hyvät kuin ne huonotkin fiilikset. Liikunta siis toimii minulle myös lääkkeenä.