Kaisa

Luottamuksen rakentaminen on taitolaji

17.05.2018

IBD ja vertaistuki

Jotkut lääkärit ovat tuoneet julkisuuteen ärtymyksensä asiakas-sanan käytöstä terveydenhuollossa. Sote-uudistus on tuomassa asiakasseteleitä ja vastaanottokäyntien yhteydessä mitataan asiakaskokemusta. Heitä rasittaa, kun he joutuvat diagnoosin lisäksi huolehtimaan hyvästä vuorovaikutuksesta, kuuntelemaan toiveita ja neuvottelemaan sopivasta lääkityksestä.

IBD-lapsen äitinä olemisen lisäksi johdan hammaslääkäriasemaa ja ymmärrän hyvin, mistä tuohtumus syntyy. Sairaan lapsen vanhemman näkökulmasta keskustelu kuitenkin nostattaa verenpainetta. Mikä erioikeus kliinikoilla olisi olla ottamatta huomioon kohtaamisen toista osapuolta? Mitä niin pelottavaa on siinä, että omaa diagnoosia voi joutua perustelemaan ja sairauden tai toimenpiteiden yksityiskohtia havainnollistamaan?

Kapean erikoisalan potilaina me IBD-perheet emme juurikaan pääse nautiskelemaan SOTE-uudistukseen suunnitellusta valinnanvapaudesta. Lasten gastroenterologista osaamista on Suomessa hyvin rajatusti ja tiedän perheitä, jotka ovat joutuneet käymään uuvuttavan prosessin hoitavan lääkärin vaihtamiseksi. Lääkäriä ei olla haluttu vaihtaa, koska olisi epäilty kliinistä osaamista. Lääkäri ei vaan yksinkertaisesti ole ymmärtänyt, mikä merkitys luottamuksen rakentamisella on hoidon onnistumisen kannalta. Jos perheen toiveita ei kuunnella, vääriä käsityksiä oiota ajan kanssa ja valintoja perustella, ei voi odottaa, että hoitosuhde syventyisi.

Hyvän vastaanottokäynnin rakentaminen on oikeastaan aika yksinkertaista. Meiltä perheiltä se vaatii lapsen tilanteeseen valmistelun lisäksi avointen kysymysten ja havaintojen jäsentelyä ja avointa mieltä. Hoitotiimiltä se edellyttää arvostavaa ja empaattista kohtaamista, tilanteen sanoittamista ja valintojen perustelua. Silloin on ihan yksi ja sama, kutsutaanko huoneessa hoidettavaa ihmistä potilaaksi vai asiakkaaksi.