Kaisa

Mieli maassa

21.06.2018

IBD ja vertaistuki

Kun läheinen sairastaa kroonisesti tai sairastuu vakavasti, on myös oma psyykkinen kunto koetuksella. Tyttäreni Crohnin taudin diagnosointia edelsi reilun puolen vuoden sairaalakierre ja nyt taaksepäin katsottuna olin silloin kyllä aivan omien voimavarojeni rajoilla. Vertaisryhmissä havainnoituna monella on sama tilanne ja usein uuteen diagnoosiin joutuu totuttelemaan valmiiksi väsyneenä.

Jos surua lapsen sairaudesta ei pysty kohtaamaan tai käsittelemään, se voi muuttua ajan myötä masennukseksi. Näin käy usein vähän huomaamattakin. Oma energia on kuukausikaupalla suunnattu lapsen huoliin ja yhtäkkiä vain havahtuu siihen, että mikään ei tunnu miltään.

IBD-perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin pitäisikin panostaa enemmän. Sairauden kanssa elämiseen räätälöityjä terapia- tai valmennuspaketteja voisi aivan hyvin tarjota vakiona sairauden alkuvaiheessa. Eikä vasta sitten, kun jompikumpi vanhempi pimahtaa poliklinikkakäynnillä tai osastojakson aikana.

Hyvin hoidettu henkinen kriisi kohottaa kyvykkyyden tunnetta ja tuo osaamista, jota voi hyödyntää monella muullakin elämänalueella kotirintaman lisäksi. Filosofi Senecan sanoin: jos kulkee läpi elämän vailla vastusta, ei tiedä mihin pystyy. Vaikeudet antavat mahdollisuuden mielenlujuuden osoittamiseen.