Conny Karlsson

Millä tavalla IBD näkyy päivittäisessä elämässäni?

07.12.2018

IBD ja vertaistuki

Tämä on aika mielenkiintoinen aihe tässä vaiheessa elämääni, koska kohta on jo kulunut 12 vuotta siitä, kun colitikseni hoidettiin leikkauksella ja sain pysyvän ohutsuoliavanteen. Teknisesti en siis enää sairasta colitista, joten olen alkanut kokemaan vähän ristiriitaisia tunteita, kun puhun IBD:stä omalta kohdaltani. Tosiasiahan on se, että olen elänyt pidemmän aikaa avanteella kuin mitä elin diagnoosilla ennen leikkausta. Toki sairauden ongelmat olivat hyvinkin mukana arjessa jo kauan ennen kuin ymmärsin/uskalsin hakea lääkäriltä apua. Niinpä kirjoitan tässä lyhyesti sekä siitä, miltä tavallinen päivä näytti silloin, kun sairas suoleni oli vielä tallessa, ja sitten muutama esimerkki avanteellisena.

Ennen diagnoosia, mutta silti jo vakavasti colitis-oireita potevana, arki oli aika rajoittunutta. Elämä oli pitkälti hallinnassa niin kauan kuin sain olla vain kotona tai kun harjoittelin tai liikuin tutuilla paikoilla, missä tiesin tarkasti, missä lähin vessa oli. Elämä oli kuitenkin jälkeenpäin ajateltuna mennyt pitkälti siihen, että vältin menemästä tuntemattomiin paikkoihin, tapahtumiin, kauppakeskuksiin tms. Ei ollut tavatonta, että avovaimon kanssa mentiin kauppaan päivittäisostoksille, ja sain jättää hänet parkkipaikalle ja kauppaan, itse ajoin takaisin kotiin vessaan. Pidemmät, yli tunnin kestävät automatkat, menivät yleensä myös niin, että oli tarvetta tai ei, niin aina piti olla vähintään yksi pysähdys huoltoasemalle vessakäyntiä varten. Pidemmillä matkoilla en uskaltanut matkan aikana syödä, koska syöminen tarkoitti hyvin usein sitä, että aika nopeasti sen jälkeen piti käydä vessassa. Jos olimme jo ehtineet takaisin autoon ja matka oli jatkunut, tilanne oli aika katastrofaalinen.

Elämä avanteen kanssa on tuohon verrattuna aika luksusta, koska välitöntä kiirettä vessaan ei juuri koskaan ole. Normaalielämään ja menemisiin avanne ei vaikuta juuri ollenkaan. Ainoa asia matkustaessa on se, että vältän pitämästä kireitä housuja, vaan suosin joustavia sellaisia, jotta avannepussilla olisi tarpeeksi tilaa. Joskus on ollut läheltä piti tilanteita, kun pussi on meinannut täyttyä liian nopeata tahtia, esim. kesken bussimatkan, jolloin vessaan ei ole pääsyä. Muuten täytyy sanoa, että elämänlaatu on nykyään paljon parempi ja alkaa vähitellen unohtua nuo tilanteet ennen leikkausta. Avanne ei ole myöskään hidastanut harrastuksien suhteen. Tietysti on olemassa muutama liike, mitä en voi enää tehdä, esimerkiksi sellaisia missä pitää maata pitkiä aikoja vatsallaan, mutta muuten pystyn tekemään kyllä ihan kaikkea.

Joten kaikille teille, jotka kärsitte vatsavaivoista: Hakekaa apua ajoissa, niin teidän ei todennäköisesti tarvitse kärsiä niin paljon kuin minä kärsin. Ja teille, joille saattaa olla edessä leikkaus: Elämä ei siihen lopu, vaan todennäköisesti paranee. Itselleni avanteen saaminen oli ehkä suurin pelko ennen leikkausta, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, se oli kyllä paras ratkaisu.