Reunapaikka IBD-blogi

Sirpa

Minun piti sairastua ymmärtääkseni kuinka tärkeää on olla terve.

06.12.2018

IBD ja vertaistuki

Usein puhutaan siitä, mitä haasteita sairaus tuo mukanaan. Ikävien kokemusten lisäksi on hyvä myös joskus pysähtyä pohtimaan, mitä hyvää tilanteesta on seurannut. Olenkin täällä blogissa jo muutamista sellaisista asioista kirjoittanut, mutta tässä vielä yksi. Se kaikista isoin niistä.

 

Kuusi vuotta sitten olin aivan toinen ihminen. Koulut olivat aikoinaan jääneet kesken ja tein kaikenlaisia hanttihommia laskut maksaakseni. Viikonloput ja muut vapaat kuluivat aina baarissa tuopin pohjaa tuijotellen ja tupakkaa poltellen. Sunnuntait kieriskelin morkkiskrapulassa ja laskin jäljelle jääneitä pennosia. Elämälläni ei ollut suuntaa eikä tarkoitusta, enkä nähnyt mitään sellaista tulevaisuudessakaan.

 

Kun sairastuin viisi vuotta sitten, se oli monella tapaa kriisi. Oli se perinteinen sairastuneen kriisi, jossa käydään läpi eri asteet ennen asian hyväksymistä. Oli myös kriisi, jossa silloinen elämäni ja minuun lätkäisty pitkäaikaissairaan titteli eivät enää käyneet yksiin.

 

Jo pidemmän aikaa viikonlopun riennoista oli jäänyt käteen veriripuli ja vatsakivut, mutta en osannut ajatella asiaa sen enempää. Kun sitten selvisi, että verenvuoto johtuikin tästä sairaudesta ja että itse pahensin sitä juomalla, oli itsetutkiskelun paikka.

Tajusin, että koko elämäni perustui alkoholiin ja että siitä oli alkanut tulla jo ongelma. Sukulaiset, ystävät ja tuttavat… ihan kaikki elämäni ihmiset joivat siinä missä minäkin. Ei ollut mitään yhteistä tekemistä, jos juominen otettiin pois kuvioista. Oli vaikeaa ajatella miten sopisin enää porukkaan, jos lopettaisin juomisen, sillä alkoholi oli meitä yhdistävä tekijä. Juomisen lopettaminen alkoi kuitenkin vaikuttaa ainoalta vaihtoehdolta.

 

Niin minä sitten lopetin. Entinen takuuvarma ryyppykaveri alkoikin kieltäytyä baarireissuista. Se aiheutti ensin hämmennystä, sitten jopa vihaa ja halveksuntaa. Osa elämäni ihmisistä lähti keskisormi pystyssä ja ovet paukkuen, osa hiipi hiljaa takaoven kautta pois. Minuun ei osattu enää suhtautua. Annoin niiden mennä, jotka olivat mennäkseen, vaikka se tarkoittikin valtaosaa elämäni ihmisistä. Olin päättänyt, että terveyteni olisi tästä lähtien kaikkein tärkeintä ja onneksi elämässäni oli myös ihmisiä, jotka olivat samaa mieltä.

 

Nyt olen raitis, savuton ja remissiossa. Opiskelin elämäni ensimmäisen tutkinnon ja toinen on menossa. Olen saanut hyvän työpaikan, aviomiehen ja oman talon. Lähdin mukaan Crohn ja Colitis ry:n vapaaehtoistoimintaan ja sen kautta olen saanut elämääni paljon upeita ihmisiä ja kokemuksia. Entisestä näköalattomasta pullonpyörittäjästä on tullut tulevaisuuteen katsova, tuottava ja kehittyvä yhteiskunnan jäsen.

 

En voi tietenkään tietää miten olisi käynyt, jos en olisi sairastunut. Voi olla, että elämä olisi kääntynyt päälaelleen siitä huolimatta. Nyt pystyn kuitenkin osoittamaan tarkan käännekohdan elämässäni ja se on IBD-diagnoosi.